Palautetut huumeruiskut paljastavat: Amfetamiini on edelleen Suomen yleisin suonensisäisesti käytetty huume – eurooppalaisittain olemme erikoisuus

Monikansallisessa tutkimuksessa selvitettiin ainejäämiä Helsingissä palautetuista ruiskuista.

suonensisäisten huumeiden käyttö
huumeruisku ja verisiä papereita
Meeri Niinistö / Yle

Amfetamiini ja buprenorfiini näyttäisivät olevan yleisimmin suonensisäisesti käytetyt huumeet Suomessa. Tieto käy ilmi monikansallisesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin terveysneuvontapisteisiin palautettujen huumeruiskujen ainejäämiä ensimmäistä kertaa.

Tutkimuksessa oli mukana ainoastaan viisi eri ruiskunpalautuspistettä Helsingistä, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan havainnot vahvistavat näkemystä koko Suomen tilanteesta.

Tutkimuksen mukaan amfetamiini, metamfetamiini ja buprenorfiini ovat suonensisäisesti käytettävistä huumeista ylivoimaisesti yleisimmät Helsingissä.

Lisäksi Helsingin sisällä ilmeni alueellisia eroja. Buprenorfiinia käytettiin keskimäärin enemmän Itä-Helsingissä. Amfetamiinien osuus oli suurempi puolestaan lähempänä keskustaa.

Keskushermostoa lamaava opioidi buprenorfiini tunnetaan myös Subutexina.

Helsingin ruiskuissa ei lainkaan heroiinia

Se, että Suomessa juuri amfetamiini ja buprenorfiini ovat niin keskeisiä huumeita, on kansainvälisesti poikkeuksellista.

– Suomen huumetilanne eroaa merkittävästi useista muista Euroopan maista, joissa tyypillisimpiä suonensisäisesti käytettyjä huumeita ovat heroiini ja kokaiini, toteaa oikeusoksikologiayksikön päällikkö Teemu Gunnar THL:n tiedotteessa.

Helsingistä kerätyistä huumeruiskuista ei yhdestäkään todettu heroiinia tämän tutkimuksen yhteydessä.

Tutkimuksessa tutkitut neulat ja ruiskut poimittiin satunnaisotannalla sosiaali- ja terveysneuvontapisteistä eri puolilta Helsinkiä.

Monikansallinen tutkimus toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Sen tapa tutkia suonensisäisten huumeiden käyttöä oli uusi.

THL vastasi tutkimuksesta Suomen osalta. Muita monikansallisessa tutkimuksessa mukana olleita olivat Ranska, Hollanti, Sveitsi, Unkari ja Skotlanti.

Otsikkoa korjattu klo 14.33: Amfetamiini ei ole Suomen käytetyin huume, vaan yleisin suonensisäisesti käytetty huume.

Lue lisää:

Kokaiinin käyttö lisääntynyt – lääkeväärennökset huolenaiheena Suomessa