Saimaan öljyvuoto saatiin rajattua – vuotokohtaa selvitetään Metsä Groupin Joutsenon tehtailla

Alustavan arvion mukaan hydrauliikkaöljyä valui 70–100 litraa.

Lappeenranta
Pelastuslaitos öljyntorjunta tehtävissä
Pelastuslaitos öljyntorjuntatehtävissäKalle Purhonen / Yle

Pelastuslaitos on saanut rajattua vesialueen Saimaan Pulpinlahdella, johon on päässyt hydrauliikkaöljyä. Alueelle on vedetty öljypuomi ja paikalla on viisi öljyntorjunta-alusta.

Öljyvuoto havaittiin varhain torstaiaamuna Metsä Groupin tehtaiden edustalla Lappeenrannan Joutsenossa.

Tehtaanjohtaja Ari Tannisen mukaan yhtiö selvittää yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa tarkempaa vuotolähdettä.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos arvioi aiemmin aamulla, että Saimaaseen olisi valunut 70–100 litraa öljyä. Öljyn määrää tarkennetaan edelleen. Puolilta päivin pelastuslaitos kuvaili öljyn määrää vähäiseksi.

Pelastuslaitos arvioi aiemmin, että öljy on teollisuuden jäähdytysvesiputkilinjasta peräisin olevaa hydrauliikkaöljyä.

Seuraamme tilanteen kehittymistä.

Otsikkoa ja artikkelia päivitetty kauttaaltaan 6.6.2019 kello 12.35.