Poliisi ajoi takaa päihtynyttä autoilijaa Kuopion keskustassa – autosta löytyi varastettua tavaraa

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuopio
Poliisiauto parkissa metsän reunassa Tampereen Teiskossa
Poliisi joutui jahtaamaan autoilijaa Kuopion keskustassa. Kuvituskuva.Matias Väänänen / Yle

Poliisit jahtasivat Kuopion keskustassa autoilijaa Kuopion keskustassa torstaiyönä.

Henkilöauton kuljettaja ei noudattanut poliisien pysähtymismerkkiä, vaan jatkoi matkaansa sataman kautta Puijonkadulle. Sieltä autoilija jatkoi matkaansa edelleen Kelloniemenkautta Saarijärvelle, missä auto jäi jumiin ulkoilureitillä.

Autosta poistui kaksi miestä, jotka lähtivät pakenemaan metsikköön. Molemmat miehet löytyivät etsintöjen jälkeen. Auton kuljettajaksi epäillään 39-vuotias kuopiolaista miestä.

Autosta löytyi runsas määrä erilaista varastetuksi epäiltyä omaisuutta, minkä vuoksi kumpaakin autossa ollutta henkilöä epäillään varkaudesta. Kuljettajaa epäillään lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi epäilee, että kuljettaja oli ajaessaan huumausaineiden vaikutuksen alainen.

Varkautta yrittänyt löytyi ikkunalista kädessään

Poliisipartio huomasi torstaiyönä Kuopion Peipposenrinteellä omakotitalon pihasta tulleen poliisin entuudestaan tunteman kuopiolaisen 33-vuotiaan miehen, jolla oli kädessään ikkunalista. Asian selvittelyssä partio huomasi, että omakotitalon autotalliin oli yritetty murtautua irrottamalla ikkunalista ja vääntämällä ikkuna auki.

Mies ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään, mutta hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauden yritykseen.