Suomalaisten luotto oman talouden kehitykseen on Pohjoismaiden heikointa – "Suomalaiset ovat yksinkertainen taloudenhoitajakansa"

Ruuhkavuosia elävät ja eläkeikää lähestyvät ovat huolestuneempia taloudestaan kuin suomalaiset keskimäärin. 

talous
mies pudottaa euroa lasipurkkiin
Suomalaiset ovat köyhempiä kuin muut pohjoismaalaiset.AOP

Suomalaisista vain kaksi viidesosaa uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden päästä, kun vielä vuosi sitten siihen uskoivat yli puolet suomalaisista. Tämä käy ilmi Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimuksessa.

Suomalaiset luottavat huomattavasti vähemmän oman talouden kehitykseen kuin muissa Pohjoismaissa. Danske Bankin ekonomistin, Jukka Appelqvistin, mukaan Suomi jäi tutkimuksessa toistamiseen selvästi viimeiseksi.

– Kun muissa Pohjoismaissa noin puolet vastaajista suhtautuvat taloudelliseen kehitykseen luottavaisesti, Suomessa vastaava osuus on parikymmentä prosenttia, Appelqvist toteaa Radio Suomen päivän haastattelussa.

Appelqvistin mukaan tutkimukseen vastanneista suomalaisista jopa 27 prosenttia joutuu huolehtimaan rahojen riittävyyttä vähintään viikoittain. Vuotta aiemmin osuus oli 29 prosenttia.

– On jopa shokeeraavaa, että luku on noinkin iso. Myös tässä suhteessa Suomi eroaa muista Pohjoismaista, joissa rahojen riittävyyttä pohtivien osuus on paljon pienempi.

Pieni omaisuus ja vähäiset puskurit

Suomalaiset eivät murehdi omaisuudesta ja lainoista niin paljoa kuin muut pohjoismaalaiset. Tämä ei ole Appelqvistin mukaan pelkästään positiivinen asia.

– Se voi kertoa omaisuuden vähäisyydestä. Tämän voi tulkita pienempänä omaisuutena ja taloudellisina puskureina, jonka johdosta suomalaiset joutuvat murehtimaan ennemmin arjen taloudestaan.

Suomi näyttäytyy Appelqvistin mukaan varovaisena talouskansana. Suomalaisilla on vähän sijoituksia ja riskinottohalua.

– Ilkeästi voisi ajatella suomalaisten näyttäytyvän suoraviivaisena ja yksinkertaisena taloudenhoitajakansana verrattaessa muihin Pohjoismaihin.

Voisi ajatella, että nuoret ja eläkeläiset, joilla oletetaan olevan vähemmän rahaa, olisivat eniten huolissaan taloudestaan.

Appelqvistin mukaan erityisesti nuoret ovat luottavaisia taloudellisen tilanteen paranemiseen. Jo eläkeiässä olevat murehtivat muita vähemmän taloudellista tilannettaan.

Ruuhkavuosia elävät ovat viime vuoden tapaan huolestuneempia taloudesta kuin suomalaiset keskimäärin. Tämän vuoden kyselyssä myös eläkeikää lähestyvät 55–64-vuotiaat, luottivat omaan taloudelliseen tilanteeseen keskimääräistä heikommin.

– Ruuhkavuosia elävillä taloudellinen vastuu ja työkiiret vaikuttavat siihen, että taloutta murehditaan muita enemmän. Eläkeikää lähestyvillä murehtimiseen vaikuttaa huoli tulevan eläkkeen riittävyydestä.

Jos suomalaiset saisivat jatkossa 100 euroa lisää rahaa käyttöönsä, se Appelqvistin mukaan säästettäisiin varovaisesti yllättäviä menoja varten.

Appelqvist neuvoo suomalaisia ottamaan säästöilleen enemmän riskiä, jolloin myös säästöjen tuotto voisi olla korkeampaa.

– Se on pitkällä aikavälillä viisampaa kuin laittamalla säästöt 'sukan varteen'.

Lue lisää:

Korkokaton suosio on noussut, vaikka korot ovat epätavallisen alhaalla – Professori: On muitakin tapoja varautua asuntolainan kallistumiseen