Robert Sundman: Luulemme jo tietävämme, millaista Antti Rinteen Suomessa on – vaikka se on ollut olemassa alle vuorokauden

Onko tarina hallituksesta tärkeämpi kuin sen ohjelma, pohtii politiikan toimittaja Robert Sundman blogissaan. Tämän blogin voi myös kuunnella.

politiikka
Robert Sundman
Henrietta Hassinen, Yle

Muutama päivä sitten päätin kurkata lähihistoriaan. Aloin kahlata edellisen, Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen alkutaipaleen päätöksiä.

Ensin käteen tarttui hallitusohjelma, sitten syksyn 2015 budjettipäätökset. Valtiovarainministeriön kooste tiesi kertoa, että ensitöikseen Sipilän hallitus oli laskenut hyvätuloisia koskevan solidaarisuusveron alarajaa 90 000 eurosta reiluun 72 000 euroon.

Törmäsin myös Helsingin Sanomien uutisen syksyltä 2017. Lehti kertoi, että ”hallitus aikoo puolittaa liikenteen päästöt puoleen vuoteen 2030 mennessä”.

Lisää veroja, kunnianhimoisempia päästötavoitteita. Juha Sipilän hallituksen kynästä, mutta kuulostaapa... Antti Rinteen (sd.) hallitukselta?

Mediassa ja mielissämme syntyy kuva uudesta hallituksesta jo ennen kuin se tekee yhtäkään päätöstä.

Mediassa ja mielissämme syntyy kuva uudesta hallituksesta jo ennen kuin se tekee yhtäkään päätöstä.

Juha Sipilä tuli politiikkaan yrityselämästä ja sanoi laittavansa Suomen kuntoon – kovillakin keinoilla, jos tarpeen. Hän puhui velaksi elämisestä ja siitä, miten sen olisi loputtava. Ja toisaalta siitä, miten verotus ei saisi kiristyä.

Antti Rinteellä on toisenlaiset prioriteetit. Hän on toiminut ammattiliiton pomona ja kantanut huolta eläkkeiden pienuudesta. Ja siitä, miten verotusta voisi kehittää huomioimaan kestävän kehityksen tavoitteet.

Kun tunnemme nämä politiikan hahmot, on meidän helppo piruillessamme nähdä Sipilällä kädessään köyhiä kurittava keppi ja Rinteellä puhelin, jolla hän tilaa pikavipin valtion laskuun ja soittaa sitten virkamiehille sanellakseen päästörajoitteita.

Mutta nämä ovat ainoastaan poliittisen keskustelun tuoksinnassa syntyneitä mielikuvia. Ne eivät todista vielä mitään.

Hallitusohjelmat ovat maltillisia papereita, joista löytyy kuorrutteen alta yllättävän paljon yhtäläisyyksiä.

Uuden hallituksen ohjelma on eräänlainen tiekartta. Siihen kirjataan se, mitä halutaan ja ne raamit, joissa haluttu voidaan saavuttaa.

Aina tavoitteisiin ei päästä. Neuvottelupöydässä jokin voi vaikuttaa helpommalta kuin lopulta onkaan. Ja vientivetoinen, kauppasodista herkästi siipiinsä saava avotaloutemme voi kahden vuoden päästä kokea myllerryksiä, joita emme vielä tänään voi ennustaa.

Ohjelmissa kyllä näkyy poliittinen väri ja erilaiset tavat viestiä. Siinä missä Sipilän hallituksen ohjelma oli kompakti, päälauseiden voimalla Suomen taloutta korjaava vihkonen, maalaa Rinteen hallituksen ohjelma inhimillisemmällä pensselillä ja pidemmin, pienoisromaanin mitalla.

Joku pitää ensimmäistä linjaa mukavan skarppina, toinen kylmänä. Kolmas pitää jälkimmäistä taas ihmisläheisenä, mutta neljäs haihatteluna.

Kun ohjelmia katsoo, ne ovat täynnä ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä. Mutta yksikään niistä ei muuta Suomea Pohjois-Koreaksi, Venezuelaksi, Norjaksi, Ruotsiksi tai ylipäänsä miksikään toiseksi maaksi. Yksikään niistä ei edes myllerrä koko budjettiamme tai tapaamme tehdä politiikkaa uusiksi.

Ne ovat maltillisia papereita, joista löytyy kuorrutteen alta yllättävän paljon yhtäläisyyksiä.

Muodostamme mielikuvamme juuri viestinnän perusteella, emme niinkään politiikan eli konkreettisten toimien.

En väitä, etteikö politiikalla olisi väliä.

Tuntuu kuitenkin siltä, että keskustelun tuoksinnassa kuuntelemme liian herkästi sekä hallituksen omaa että kulloisenkin opposition viestintää ja muodostamme mielikuvamme juuri viestinnän perusteella, emme niinkään politiikan eli konkreettisten toimien.

Jos unohdamme nämä viestit ja katsomme ohjelmien kirjauksia, ne kertovat enemmän siitä, että jotain kokeillaan tai selvitetään. Laitetaan niin kutsutusti prosessiin.

Monista toiveista päätetään konkreettisesti vasta esimerkiksi syksyn budjettiriihien yhteydessä. Toivottavasti keskustelu käy samalla kiihkeydellä, kun on päätöksenteon hetki.

Robert Sundman

Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja.

Aiheesta voi keskustella 7.6. klo 16.00 asti.