Kauppakeskus muutetaan kesän aikana kouluksi – urheilusali tulee varastoon

Lappeenrannan Family Center -kauppakeskukseen muuttaa ensi lukuvuoden alussa lähes 500 oppilasta.

Tavaratalot & ostoskeskukset
Kauppakeskus Family Centerin tyhjää parkkipaikkaa
Family Center -kauppakeskus sijaitsee Lappeenrannan Myllymäessä.Mikko Savolainen / Yle

Lappeenrannan Myllymäessä sijaitseva Family Center -kauppakeskus kokee kesän aikana erikoisen muodonmuutoksen. Kauppakeskuksen sisälle rakennetaan käytännössä uusi koulu.

– Sinne rakennetaan väliseinien avulla yli 20 tilapäistä opetustilaa, Lappeenrannan kaupungin projektijohtaja Jukka Mielikäinen kertoo.

Lappeenrannan kaupunki tarvitsee kauppakeskuksen tilat väistötilaksi, koska suureen Kesämäen kouluun tehdään kaksi vuotta kestävä peruskorjaus.

Urheilutilat varastoon

Kaupunki tekee tarvittavat muutokset kauppakeskuksen sisälle itse ja vastaa myös niiden purkamisesta vuokrasopimuksen päätyttyä.

Kauppakeskukseen ei tule vain luokkatiloja.

– Sinne tulee vielä ruokailutilat ja liikuntatilat sellaiseen korkeaan varastoon, Jukka Mielikäinen kertoo.

Lappeenrannan kaupunki on jo aiemmin käyttänyt kauppakeskusta remontissa olevan kaupungin urheilutalon väistotiloina.

Urheilutalon toimintoja kauppakeskus Family Centerissä Lappeenrannassa.
Kauppakeskuksen tiloja on muutettu urheilutiloiksi. Yle / Ville Toijonen

Kahden vuoden sopimus

Lappeenrannan kaupunki vuokraa kauppakeskuksen tilat kahdeksi vuodeksi. Yhteensä kauppakeskuksessa tulee koulukäyttöön noin 4000 neliömetriä tilaa. Kauppakeskukseen siirtyy opiskelemaan vajaa 500 Kesämäen koulun 6-9 -luokkien oppilasta.

Kauppakeskukseen jää myös kaupallista toimintaa. Tiloissa jatkaa HopLop-liikuntaseikkailupuisto ja huonekalukauppa.

LähiTapiolan omistama Family Center on kärsinyt viime vuosina vuokraajapaosta. Suuri osa tiloista on ollut tyhjillään.

Family Center
Kauppakeskuksessa on ollut paljon tyhjää tilaa.Mikko Savolainen / Yle