Kierrätyslannoitteiden käytön lisääminen selvitetään - Nokialta tulee jatkossa biokaasua ja maanparannusaineita

Eläinten ja ihmisten tuotoksia riittää, mutta ravinteiden talteen saamista on vielä varaa tehostaa. Tieto on valttia tässäkin asiassa.

Nokia
Hevosen lantaa kuorma-auton lavalla.
Esimerkiksi hevosenlannan hyötykäytössä on vielä lisäämisen varaa.Olli Koski/Yle

Lannan, jätevesilietteen ja muiden ravinteiden määrät sekä sijainnit selvitetään eurooppalaisessa tutkimuksessa. Suomessa asiaa vetää Luonnonvarakeskus.

Ravinnontuotannon arvioidaan perustuvan jatkossa entistä enemmän kierrätyslannoitteisiin. Niitä käyttämällä voidaan myös vähentää vesistö- ja ilmastopäästöjä.

Esimerkiksi Nokian Koukkujärven alueelle on tulossa uusi jätevedenpuhdistamo ja sen viereen laitos, josta saadaan lannoitteita sekä liikennepolttoaineeksi sopivaa kaasua.