HaminaKotkan satama takoo vuosiennätystä – toukokuu oli koko Suomen vilkkain

Satama odottaa kesän ja alkusyksyn liikenteen pysyvän vilkkaana.

satamat
Rahtilaiva Mussalon satamassa
Pyry Sarkiola / Yle

HaminaKotkan satama on tehnyt jälleen uuden ennätyksen. Toukokuussa sataman kautta kulki tavaraa yli 1,7 miljoonaa tonnia tavaraa. HaminaKotkan satamassa toukokuu oli Suomen yleisten satamien kaikkien aikojen vilkkain.

Liikennemäärät ovat kasvaneet tämän vuoden aikana lähes 10 prosenttia viime vuodesta. Vienti kasvoi yli 20 prosenttia, mutta vastaavasti tuonnissa oli laskua noin 17 prosenttia.

Eniten kasvoi kappaletavaran ja sellun vienti. Satamaan tuotiin puolestaan kuivabulk-tuotteita puolet vähemmän kuin viime vuonna.

Satamassa kävi tammi-toukokuuun aikana keskimäärin 265 laivaa kuukaudessa, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samalla aikajaksolla.

HaminaKotkan satama odottaa kesän ja alkusyksyn liikennekehityksen jatkuvan vahvana.