Eduskunnan oikeusasiamieheltä yllätystarkastuksia eurovaalien äänestyspaikoille – esteettömyydessä vakavia puutteita

Usea kunta sai moitteita europarlamenttivaalien äänestysjärjestelyistä esteettömän kulun osalta.

esteettömyys
Kuopiolainen Seppo Latvala äänesti eurovaaleissa mökkipaikkakunnallaan Sotkamossa äänestysbussissa.
Elisa Kinnunen / Yle

Eduskunnan oikeusasiamies kritisoi useaa kuntaa (siirryt toiseen palveluun) europarlamenttivaalien äänestysjärjestelyistä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiehet tekivät yllätystarkastuksia kahdeksaan eri kuntaan tai kaupunkiin Etelä-Suomessa. Virkamiehistä toinen liikkui pyörätuolilla.

Lähes kaikilla äänestyspaikoilla oli puutteita äänestystilan tai sinne johtavan reitin esteettömyydessä. Tarkastuksella havaittiin myös, että esteettömien äänestyskoppien- tai paikkojen puute saattoi vaarantaa vaalisalaisuuden säilymistä.

– Oli korkeita ritilöitä, portaita tai kynnyksiä, jotka saattavat vaikeuttaa äänestyspaikalle pääsyä, kuvailee vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen.

Oikeusasiamies päätti selvittää vielä omana aloitteenaan neljän kunnan vaalijärjestelyissä havaitut puutteet esteettömyydessä ja vammaisten henkilöiden vaalisalaisuuden turvaamisessa.

Esimerkiksi Varsinais-Suomen Somerolla äänestyspaikassa liikuntaesteisille äänestäjille tarjottiin äänestyspaikaksi tavallista äänestyskoppia, jonka sisälle siirrettiin koulupulpetti.

– Tällainen järjestely ei täytä vaalisalaisuuden turvaamista, Konttinen sanoo.

Asiasta pyydetään vielä Someron kaupungilta ja keskusvaalilautakunnalta selvitystä.

– Oikeusasiamies tutkii jälkikäteen tilanteen lainmukaisuuden, tämän vuoksi pyydämme nyt lähiaikoina Somerolta ja sen keskusvaalilautakunnalta selvitystä, Konttinen selvittää.

Forssassa taas kritiikkiä sai äänestyskoppien sijoittelu niin, että äänestyskopin takana vessassa käyvä saattoi nähdä äänestyskopissa olevan äänestämislapun.

Tammelassa tarkastettu äänestyspaikka sai tarkastajilta kritiikkiä niin portaiden kuin pyörätuolilla liikkuvien äänestysmahdollisuuksista. Tammelassa esteetön äänestys oli toteutettu siirtämällä äänestysalue koulun keittiöön ja siellä äänestystapahtui tarjoiluvaunun varassa.

– Pöydän ääreen ei päässyt pyörätuolilla, koska tarjoiluvaunu ei ollut alhaalta avonainen. Esteettömyyden kannalta ongelmallista oli myös se, että tarjoiluvaunu oli sijoitettu aivan roskakorin ja lavuaarin viereen, tarkastuksessa todetaan.

Lue lisää:

Sunnuntaisuomalainen: Oikeusasiamies tarkastaa pistokokein vaalipaikkojen esteettömyyttä