Nelostie on yhä ruuhkainen pohjoisen suuntaan – Rekka kaatui Mäntsälässä aamulla

Kaatunut elintarvikerekka saatiin nostettua Mäntsälän pohjoisen liittymän pohjoispuolella.

Mäntsälä
Autoja ruuhkassa.
Liikenne on ruuhkautunut Lahdenväylällä Mäntsälän kohdalla tapahtuneen rekan kaatumisen vuoksi.Simo Kymäläinen / Yle

Nelostien liikenne on yhä erittäin ruuhkautunut Mäntsälässä pohjoisen suuntaan aamulla sattuneen onnettomuuden vuoksi. Elintarvikerekka kaatui kyljelleen Mäntsälän pohjoisen liittymän pohjoispuolella puoli kuuden aikaan.

Poliisi kertoi hetki sitten, että onnettomuusalue on saatu raivattua, ja poliisi avaa liikennettä.

Paikalla on noin kymmenen kilometrin jono, jonka purkautuminen kestää useita tunteja.

Poliisi kertoo, että ajonopeudet nostetaan normaaleiksi vasta illalla.

Rekan kuljettaja on viety sairaalaan jatkohoitoon.