Konservatiivien johtajaksi pyrkivä Boris Johnson "taklasi" virkarikossyytökset Theresa Mayn eropäivänä

Johnsonin väitettiin valehdelleen vuoden 2016 brexit-kansanäänestyskampanjan aikana.

Boris Johnson
Boris Johnson lähdössä kotoaan 29. toukokuuta.
Boris Johnson lähdössä kotoaan 29. toukokuuta. Andy Rain / EPA

Britannian konservatiivipuolueen johtajan paikasta kisaavan Boris Johnsonin virkarikossyytökset on hylätty.

Johnsonin väitettiin valehdelleen vuoden 2016 brexit-kansanäänestyskampanjan aikana.

Johnsonin asianajajat olivat esittäneet syytösten hylkäämistä, koska niiden takana olivat heidän mielestään poliittiset tekijät.

Tapauksessa on kyse Johnsonin erokampanjan bussin kyljessä olleesta väitteestä, jonka mukaan Britannia säästäisi 350 miljoonaa puntaa viikossa EU:n ulkopuolella. Vastustajien mukaan teksti oli tarkoituksella harhaanjohtava.

Viime viikolla Johnson määrättiin alemmassa oikeusasteessa kuultavaksi oikeuteen, mutta perjantaina ylempi oikeusaste päätti toisin.

Johnson on Britannian entinen ulkoministeri ja ennakkosuosikki tänään eroavan konservatiivipuolueen johtajan, pääministeri Theresa Mayn seuraajaksi. May jatkaa pääministerinä seuraajan valintaan asti.

Ehdokkaat ilmoittautuvat maanantaina

Halukkaat ehdokkaat ilmoittautuvat virallisesti kisaan maanantaina. Tällä hetkellä kiinnostuksensa ilmoittautuneita on 11, mutta joidenkin odotetaan luopuvan jo ennen maanantaita.

Puheenjohtaja valitaan salaisten äänestysten sarjalla. Joka kerta pois putoaa heikoiten menestynyt.

Aluksi äänestämässä ovat konservatiivien 313 parlamenttiedustajaa. Ensimmäinen äänestys järjestetään torstaina ja tavoitteena on, että 20. heinäkuuta mennessä jäljellä on enää kaksi ehdokasta. Tämän jälkeen ääneen päästetään noin 100 000 puolueen jäsentä, jotka valitsevat kahdesta ehdokkaasta voittajan.

Odotuksena on, että Mayn seuraaja selviää 22. heinäkuuta alkavalla viikolla.

Lue lisää:

Brittien pörröinen moottoriturpa Boris Johnson tahtoo nyt pääministeriksi – kampanjoi jo päästäkseen konservatiivien johtoon

Analyysi: Theresa Mayn seuraaja voi viedä brexit-Britannian lamaantumisesta täyteen kaaokseen

Britanniassa alkoi kilpa pääministerin paikasta – EU:kin tuskailee: Kuka nousee seuraavaksi riitaisan porukan johtoon?

Nainen lasikielekkeellä: Theresa May toteutti haaveensa – ja epäonnistui suurimmassa lupauksessaan

Korjattu 20:15: Korjattu korkein oikeus ylemmäksi oikeusasteeksi.

Lähteet: STT-AFP, Reuters