Sudanin protestoijat: RSF-joukot raiskanneet systemaattisesti naisia ja miehiä sekä iskeneet sairaaloihin

Sudanista on tällä hetkellä vaikeaa saada tietoa maan rajojen ulkopuolelle, sillä hallitus on estänyt pääsyn lähes kokonaan internetiin ja puhelinverkkoihin.

Sudan
RSF Janjaweed
RSF:n eli pahamaineisen Janjaweedin joukkoja kuvattuna Khartumissa maanantaina. Marwan Ali /EPA

Sekasortoon ajautuneessa Sudanissa protestoijat ovat kertoneet puolisotilaallisten RSF-joukkojen (Rapid Support Forces) tekemistä hirmutöistä kuluneella viikolla.

Tilanne kärjistyi maanantaina, kun RSF-joukot avasivat tulen aseettomia mielenosoittajia vastaan puolustusministeriön edustalla pääkaupungissa Khartumissa. Protestoijiin yhteyksissä oleva Sudan Doctors Union kertoo, että RSF-joukot ovat surmanneet viikon aikana yli sata protestoijaa. Ainakin 120 ihmistä on kateissa ja 600 on haavoittunut. Hallituksen mukaan kuolleita on kuutisenkymmentä.

Sotilaiden sanotaan avanneen tulen Sudania väliaikaisesti hallitsevan armeijan neuvoston käskystä.

Moni tuntee pelätyt RSF-joukot ehkä paremmin nimellä Janjaweed. Sillä on juurensa Darfurin konfliktissa, jossa se murhasi silmittömästi ja oli vastuussa monesta verilöylystä.

Pääsy estetty internetin ja puhelinverkkoihin

Lukuisat silminnäkijät ovat kertoneet, kuinka RSF-joukot ovat jahdanneet haavoittuneita protestoijia sairaaloihin ja jatkaneet hyökkäyksiään näitä vastaan. Myös sairaaloiden henkilökuntaa on haavoittunut hyökkäyksissä.

Strategic Initiative for the Horn of Africa -verkoston Ugandan-toimistosta kerrottiin yhdysvaltalaiselle BuzzFeed News -uutissivustolle (siirryt toiseen palveluun), että organisaatio on saanut tietoja, joiden mukaan sudanilaisnaisia ja miehiä on joutunut systemaattisten raiskausten uhreiksi kuluneen viikon aikana.

Sudanista on tällä hetkellä vaikeaa saada tietoa maan rajojen ulkopuolelle, sillä hallitus on estänyt pääsyn lähes kokonaan internetiin ja puhelinverkkoihin.

Silminnäkijät ovat kertoneet useiden ihmisten siirtyneen lähelle tv-asemia wifi-yhteyden saamiseksi, jotta he voisivat ilmoittaa perheilleen olevansa turvassa.

RSF:n komentaja joutuu väistymään?

Perjantaina Etiopian pääministeri Abiy Ahmed vieraili Khartumissa pyrkimyksenään toimia rauhanvälittäjänä sotilasjuntan ja mielenosoittajien välillä.

Etiopian pääministerin toimiston myöhemmin Twitterissä julkaisemista kuvista loisti poissaolollaan pelättyjen RSF-joukkojen komentaja Mohammed Hamdan Dagalo, joka tunnetaan paremmin nimellä Hemedti.

– Tämä on merkittävää. Se tukee aiempia tietoja siitä, että RSF:n komentajaa oltaisiin siirtämässä sivuun, kertoo entinen projektijohtaja Rashid Abdi kansainvälisestä The International Crisis Group (ICG) -järjestöstä.

Mielenosoituksia on järjestetty huhtikuusta lähtien, jolloin presidentti Omar al-Bashir pakotettiin luopumaan vallasta ja siirtymäkauden sotilashallitus otti vallan. Mielenosoittajat vaativat kenraaleja luovuttamaan vallan siviileille.

Afrikan unioni ilmoitti torstaina erottavansa Sudanin määräajaksi, kunnes tilanne maassa rauhoittuu. Sudan ei toistaiseksi voi osallistua mihinkään unionin toimintaan. AU vaatii Sudaniin siviilijohtoista siirtymäkauden hallintoa.

Aiheesta lisää:

Sudan's Government Is Brutally Killing Protesters During An Internet Shutdown (siirryt toiseen palveluun)

Sudanissa rauhanomaisia mielenosoittajia ampuneet joukot saavat epäsuorasti rahoitusta EU:lta

Lähteet: Reuters, AFP, AP, STT