Vau-arkkitehtuuri lensi roskiin – nämä viisi ehdotusta kisaavat Kansallismuseon laajennukseksi

Viisi työtä pääsi jatkoon Kansallismuseon lisärakennuksen arkkitehtuurikilpailussa, joka oli avoin kaikille EU-maiden kansalaisille. Yhteensä suunnitelmia tuli vajaat 200. Voittajan on määrä olla selvillä joulukuussa.

Suomen kansallismuseo

1

Uusi Kansallinen -kilpailun top5, LÄHDE
"Lähde"Kansallismuseo

Lähde

Lähde viittaa sivistyksen alkulähteeseen. Aula ja ravintolatilat maan alla ovat veistoksellisia, mutta efekti puuttuu näyttelytiloista. Ehdotus säilyttää pihan puistomaisen rakenteen.

Korjattu klo 8.50 Jutussa oli alun perin väärä kuva “Lähde”-nimisestä kilpailutyöstä.

2

Uusi Kansallinen -kilpailun top5, KOLME PIHAA
"Kolme pihaa"Kansallismuseo

Kolme pihaa

Ehdotuksen ideana on jäsentää Kansallismuseon piha uudestaan. Kiilamaisen lisärakennuksen seurauksena se jakaantuu kolmeen osaan. Maan alla oleviin näyttelytiloihin laskeudutaan lasisesta paviljongista. Kohteen suunnittelijat ovat pyrkineet eleettömyyteen.

3

Uusi Kansallinen -kilpailun top5, HAAPIO
"Haapio"Kansallismuseo

Haapio

Pääosin maanalaisiin näyttelytiloihin laskeudutaan puisesta paviljongista. Uudisrakennus jakaa Kansallismuseon nykyiset ulkotilat kahteen osaan. Suunnittelijat korostavat puun merkitystä suomalaisen nykyarkkitehtuurin materiaalina, kun 1900-luvun alussa samaa asiaa ajoi kivi. Puisen paviljongin julkisivu on lasista.

4

Uusi Kansallinen -kilpailun top5, ATLAS
"Atlas"Kansallismuseo

Atlas

Veistoksellisen kohteen idea on luoda jännite uuden ja vanhan välille. Rakennus näyttää leijuvalta paviljongilta, sillä sen maanpäällisen osan seinät on lasista. Näyttelytilat on suunniteltu maan alle. Rakennuksen katto näyttää sieltä pallomaiselta.

5

Uusi Kansallinen -kilpailun top 5, ASUURI
"Asuuri"Kansallismuseo

Asuuri

Lisärakennuksen maanpäällinen osa on suunniteltu Mannerheimintien puoleisen muurin viereen ja näyttelytilat maan alle. Kohteen kuparinen peltikatto poikkeaa Kansallismuseon muista rakennuksista modernilla muotokielellään. Rakennus avautuu Mannerheimintielle, josta näkee myös maan alla sijaitseviin näyttelytiloihin.