Kun isäkin on vanhempainvapaalla, paranee äidin terveys selvästi – Tutkimus: Antibiootteja ja ahdistuslääkkeitä tarvitaan vähemmän

Stanfordin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten äitien ja isien yhtäaikaisten vanhempainvapaapäivien lisääminen vaikutti Ruotsissa. Suomen uusi hallitus aikoo uudistaa perhevapaat.

perhevapaa
Nainen nostaa vauvaa ilmaan. Taustalla kukkivia kirsikkapuita.
Ruotsin perhevapaauudistus paransi äitien terveyttä. Kuva on otettu Tukholman Kungsträdgårdenissa. Kuvituskuva.Jessica Gow / EPA

Äidin ja isän yhtä aikaa käyttämät vanhempainvapaapäivät parantavat ensisynnyttäjien psyykkistä terveyttä ja vähentävät sairaanhoidon tarvetta, osoittaa Stanfordin yliopistossa tehty tutkimus (siirryt toiseen palveluun). Merkitystä on nimenomaan sillä, että molemmat vanhemmat hoitavat yhtä aikaa lasta tämän kuuden ensimmäisen elinkuukauden aikana.

Tutkimuksessa on selvitetty, kuinka Ruotsissa vuoden 2012 alusta voimaan tullut perhevapaauudistus on vaikuttanut äitien vointiin. Ruotsissa pidennettiin tuolloin isän ja äidin yhtä aikaa pidettävien vanhempainvapaapäivien (”tuplapäivät”) määrää kymmenestä kolmeenkymmeneen. Lisäksi isille annettiin mahdollisuus pitää nämä "tuplapäivät" vapaasti valitseminaan jaksoina.

Tutkimuksen tehneet Petra Persson ja Maya Rossin-Slater ovat vertailleet ensimmäisen vauvan kolmen kuukauden aikana ennen uudistusta ja kolmen kuukauden aikana uudistuksen jälkeen saaneiden tietoja. Tutkimusaineistona on 88 500 ruotsalaisvanhemman tiedot.

Tutkijat toteavat isien joustavien vapaiden käytön vähentäneen äitien hoitoonhakeutumista synnytykseen liittyvien komplikaatioiden vuoksi 14 prosentilla. Ahdistuslääkkeiden tarve kuuden ensimmäisen synnytyksen jälkeisen kuukauden aikana väheni 26 prosenttia ja antibioottien tarve väheni 11 prosenttia.

Erityisen merkittävää on tutkijoiden mukaan ahdistuslääkityksen tarpeen vähentyminen kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Suurin positiivinen vaikutus näkyi äideillä, joilla oli ollut terveysongelmia ennen synnytystä.

"Yllättävän suuret vaikutukset"

Tutkimuksen mukaan positiiviset vaikutukset johtuvat siitä, että perheet ovat pystyneet helpottamaan arjen haasteita hyödyntämällä isyysvapaapäiviä joustavasti juuri silloin, kun tuelle on ollut suurin tarve.

– Keskimäärin isät käyttävät vain joitakin tuplapäiviä. Se, että pienellä määrällä tuplapäiviä on positiiviset vaikutukset äiteihin osoittaa, että isät käyttävät päiviä silloin, kun äiti tarvitsee hoitoa tai tuntee itsensä erityisen masentuneeksi, tutkija Petra Persson sanoo Dagens Nyheter -lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Kun vanhempainvapaauudistusta Ruotsissa tehtiin, oli taustalla lähinnä tasa-arvon lisääminen. Uudistuksen vaikutuksia äitien terveyteen ei tuolloin juurikaan pohdittu.

– Vaikutukset olivat yllättävän suuret. Eikä uudistus maksanut käytännössä mitään, Persson toteaa.

Suomessa uudistetaan perhevapaita

Suomen uuden hallituksen ohjelmaan on kirjattu perhevapaiden uudistaminen. Tavoitteena on, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuisivat jatkossa tasaisemmin vanhempien kesken.

Yksi keskeinen keino tähän on vanhempainrahakauden jakaminen tasan isien ja äitien kesken. Nykyisin noin puolen vuoden mittaisesta ansiosidonnaisesta vanhempainrahakaudesta äideille on kohdennettu 105 arkipäivää ja isille 54 arkipäivää.

Suomessa isä voi tällä hetkellä olla isyysvapaalla enintään 18 arkipäivää samaan aikaan, kun äiti saa äitiys- tai vanhempainrahaa. (siirryt toiseen palveluun) Päivät voi jakaa enintään neljään jaksoon.

Lisää aiheesta:

Puolueet haluavat isät kotiin lapsia hoitamaan – äitien työllisyyteen perhevapaauudistuksella olisi kuitenkin vain pieni vaikutus