1. yle.fi
  2. Uutiset

Naapurimaakuntia kosiskellaan Lappeenrannan lentokentän rahoittajiksi – lentoasemasäätiö aloitti tunnustelut

Suhtautuminen on varovaisen myönteistä. Summista neuvotellaan myöhemmin.

lentokentät
Lappeenrannan lentoasema
Lappeenrannan lentokentältä lähtee Keski- ja Etelä-Eurooppaan useita reittilentoja viikossa.Petri Kivimäki / Yle

Lappeenrannan lentoasemasäätiö on aloittanut tunnustelut lentokentän rahoituspohjan monipuolistamiseksi. Lentoasemasäätiö toivoo naapurimaakuntien osallistuvan Lappeenrannan lentokentän rahoittamiseen.

Lentokenttäsäätiön johto on ollut yhteydessä Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon liittoihin sekä Mikkelin ja Savonlinnan kaupunkeihin.

–Vastaanotto on ollut varovaisen myönteinen, mutta saattaa muuttua, kun aletaan puhua rahasta, kertoo Lappeenrannan lentokenttäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Järvenpää.

Summat riippuvat kolmesta asiasta.

– Lappeenrannan kaupungin tuesta lentoliikenteelle, valtion tuesta ja lentoliikenteen tuottamasta tulosta. Vasta sitten nähdään, missä liikutaan. Mutta kokonaisuudessa, sanotaan nyt vaikka Etelä-Savon osalta, niin liikutaan varmasti sadoissa tuhansissa euroissa, sanoo Järvenpää.

Lentokentän hyödyt leviävät laajalle

Järvenpää jakaisi mielellään lentoaseman kuluja laajemmin, koska hyödytkin leviävät laajalle alueelle.

Toukokuussa julkistetun selvityksen mukaan Etelä-Savoon jäisi 30 miljoonan euron matkailutulosta 45 prosenttia, Etelä-Karjalan osuus on 39 prosenttia ja loput matkailutulosta jää Kymenlaakson.

Lue seuraavaksi