Ärjänsaaren ensimmäinen lammaspaimen aloitti työnsä: "Nyt arpaonni tärppäsi"

Yli 700 ihmistä haki ensimmäistä kertaa mukana olevaan Ärjänsaareen Metsähallituksen lammaspaimeneksi.

kesäloma
Karitsa makoilee ruohikolla.
Paimenten ilona Ärjässä on kolme karitsaa ja kahdeksan uuhta.Jarmo Nuotio / Yle

Ärjänsaaren ensimmäiset lammaspaimenet ovat rantautuneet saarelle. Yhteensä 11 paimenta viettää kesän aikana viikon Ärjänsaaren lampaiden paimenena. Paimenet ovat saarella lomalla ja vuokraavat majoituspaikan.

– Lampaat hoitavat perinneniittyjä ja paimenille jää tehtäväksi lähinnä valvoa, että lampaat pysyvät kasassa ja ovat hyväkuntoisia ja niille on aina raikasta vettä tarjolla, Metsähallituksen luontopalvelujen erikoissuunnittelija Eeva Pulkkinen kertoo.

Metsähallituksen lammaspaimenkohteita on tänä kesänä yhteensä 14 ja Ärjänsaari on kohteena ensimmäistä kertaa. Pulkkisen mukaan hakemuksia oli yhteensä jopa yli 11 000.

Ärjänsaareen hakeneita oli yli 700 ja heistä 11 onnekasta pääsee maistamaan lammaspaimenen arkea Oulujärven saarella. Pulkkisen mukaan tällaisessa tilanteessa arpa on ainut mahdollinen ratkaisu. Hän tietää mikä on valtavan suosion takana.

– Ihminen hakeutuu tänä päivänä yhä enemmän luontoon ja hakee rauhoittumista ja irtiottoa. Nämä paikat ovat juuri sitä varten. Bonuksena tulee vielä nämä lampaat ja niiden seuraaminen. Onhan se sellainen kokemus, joka jää varmasti mieleen, Pulkkinen sanoo.

Ensimmäisenä saarelle saapui Anni Matero kolmen pienen lapsen kanssa. Myös hän lähti lammaspaimeneksi arjen paineita pakoon.

– Tämä on ollut vuosien haave ja nyt arpaonni tärppäsi. Minulle tämä on enemmän rentoutumista ja rauhoittumista, Matero kertoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)