Virolahden kunnanjohtaja kommentoi yllätyseroaan: "Nyt on aika vaihtaa kuplettia"

Eroilmoitus tuli kunnanhallitukselle täytenä yllätyksenä.

Virolahti
Osmo Havuaho.
Tiina Karppi / Yle

Virolahden kunnanjohtaja Osmo Havuaho eroaa tehtävästään. Seuraavaksi Virolahden kunnanvaltuusto käsittelee eroasian ensi viikon maanantaina käytävässä kokouksessa.

Osmo Havuaho kertoo, että eropäätökseen ei liity dramatiikkaa. Hän kertoo, että virasta poisjääminen on pyörinyt mielessä jo pidemmän aikaa.

– Nyt on aika vaihtaa kuplettia. Mieli on vähän haikea, koska Kaakonkulmalla eletään mielenkiintoisia aikoja.

Havuahon ero astuu voimaan ensi vuoden heinäkuussa. Hän kertoo, että käynnissä oleva organisaation uudistus Virolahden ja Miehikkälän välillä ei liity eropäätökseen.

– Jään pois vasta vuoden päästä. Minulla on erittäin vahva halu hoitaa Kaakon kaksikon kuvio omalta osaltani parhaalla mahdollisella tavalla.

Havuaho ilmoitti Virolahden kunnanhallituksen kokouksessa eroamisesta ylimääräisenä asiana. Virolahden kunnanhallituksen puheenjohtaja Vappu Kuokka kertoo, että eroilmoitus tuli hallitukselle yllätyksenä.

– Asiasta kuultiin ensimmäisen kerran maanantaina, Kuokka sanoo.

Kuokka ei kommentoi sitä, millaisella aikataululla Havuahon sijaisen etsinnän kanssa edetään.

Zsar isoin projekti

Osmo Havuaho aloitti Virolahden kunnanjohtajana joulukuussa vuonna 2009. Lähes kymmenvuotisen virkakautensa isoin hanke Havuaholle oli Vaalimaalle rakentunut Zsarin Outlet Village.

12 000 neliömetrin kokoinen, reilun 50 miljoonan euron Zsar Outlet Village on Virolahden alueella tähän mennessä mittavin kaupallisen rakentamisen kohde. Kustannukset kunnalle ovat olleet noin 2,7 miljoonaa euroa.

– Olen erittäin tyytyväinen ostoskylään investointina. Se on hyvännäköinen ja vetovoimainen paikka, joka tuo alueelle ostovoimaa ja liikettä, Havuaho kertoi Ylelle huhtikuussa.

61-vuotias Havuaho ei ole päättänyt vielä mitä tulevaisuudessa tekee. Eläkkeelle jääminen ei ole poissuljettu ajatus.

– Mitään kummenpaa suunnitelmaa työelämän suhteen ei ole. Ikää on sen verran, että eiköhän tämä ala olla pikkuhiljaa tässä, Havuaho toteaa.