Tutkimuslaitosten yhteisarvio: Suomi sinnittelee seuraavat kymmenen vuotta runsaan prosentin talouskasvulla

Useiden talousennustajien mukaan talouskasvu jää tulevan kymmenen vuoden aikana selvästi viime aikoja hitaammaksi.

taloudelliset ennusteet
Ihmisiä rullaportaissa ostoskeskuksessa.
Suomen talouskasvu jää niukaksi tulevana kymmenenä vuotena.Henrietta Hassinen / Yle

Tuleva vuosikymmen on Suomen taloudelle ennusteiden mukaan varovaisen kasvun aikaa.

Johtavat tutkimuslaitokset povaavat Suomen taloudelle 1,28 prosentin vuosittaista kasvua seuraavan 10 vuoden aikana 2019–2029. S

itä seuraavalla vuosikymmenellä 2030–2039 talouskasvun ennustetaan hieman kiihtyvän 1,4 prosenttiin vuodessa. Viimeisen viisivuotiskauden (2014–2018) keskimääräinen toteutunut todellinen vuosikasvu oli tätä ripeämpää 1,54 prosentin tahtia.

Ennuste on laadittu laskemalla eri tutkimuslaitosten pitkän aikavälin ennusteiden keskiarvo.

Ennusteet ovat laatineet Suomen Pankki, valtionvarainministeriö, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Pellervon taloustutkimus.

Ennuste julkaistiin perinteisessä taloustutkijoiden kaksipäiväisessä kesäseminaarissa, joka järjestetään tänään ja huomenna 36. kertaa Jyväskylän yliopistossa.

Suomen Pankki heikensi talousennustettaan – ja varoittaa sen laskusta edelleen