3 puistoa tavoittelee kansainvälisestä laadusta kertovia vihreitä lippuja – kaupunki: "Olisin aika yllättynyt, jos eivät menisi läpi"

Viheralueiden laadusta kertovien vihreiden lippujen määrä tuplaantuu Suomessa, jos Kotka saa haluamansa.

puistot
Vesiputous Kotkan Sapokan vesipuistossa.
Green Flag -tunnustusta tavoittelevat Sapokan vesipuisto, Katariinan meripuisto ja Jokipuisto. Kuvituskuva Sapokan vesipuistosta.Miina Sillanpää / Yle

Kotkan kaupunki tavoittelee Green Flag -tunnustusta kolmelle puistolle. Osaksi kansainvälistä laatupuistojen verkostoa pyrkivät Sapokan vesipuisto, Katariinan meripuisto ja Jokipuisto.

– Viherympäristöliitolta tuli toivetta, että Kotka hakisi tätä Green Flag -tunnustusta. Yhtä puistoa ehdotettiin, mutta ajattelin, että miksei samalla kolme. Tutustuin asiaan ja tuntui, ettei hakemisessa ole mitään menetettävää, Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen taustoittaa.

Raati päättää esihakemuksen perusteella, missä kohteissa tuomarit vierailevat. Kotka lähetti sille puistoistaan video-, valokuva- ja tekstimateriaalia. Kaikki kolme puistoa Kotkasta läpäisivät esitarkastuksen.

Päätuomari Mary Atkins Iso-Britanniasta apunaan tuomarit Sara Luhtaniemi ja Titta Holmala-Kylmäkoski Tampereelta ovat tutustuneet Kotkan kohteisiin tiistain ja keskiviikon ajan. Holmala-Kylmäkoski kertoo, että kriteereissä painotetaan etenkin puistojen käytettävyyttä.

– Yksi pääpointti on, miten tavallinen kansalainen voi käyttää puistoa. Lisäksi tarkkaillaan luonnonmukaisuutta ja turvallisuutta. Myös kunnossapidon pitää olla mallillaan ja ympäristöasiat huomioida, Holmala-Kylmäkoski sanoo.

Suomessa jo kolme lippua

Green Flag Award on kansainvälinen viheralueiden laadun tunnus, jonka tarkoituksena on tunnistaa laadukkaasti ylläpidetyt viheralueet. Tunnustuksen saaneen viheralueen tunnistaa lipputangossa liehuvasta vihreästä lipusta.

Suomeen vihreä lippu saapui ensimmäisen kerran vuonna 2016, kun Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuspuisto sai tunnustuksen. Suomessa tunnustuksen ovat saaneet myös Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto sekä Tampereella Hatanpään kartanopuisto ja Arboretum.

Tuomaristo julkistaa heinäkuun puolessa välissä, saako Kotka kolme Green Flagia. Jos näin käy, vihreitä lippuja olisi Suomessa kuusi.

– Puistokierroksella olemme täyttäneet taulukkoon, miten paikat ovat kunnossa. Kotkassa on todella upeat puistoalueet, mutta tuloksia en voi vielä paljastaa, Green Flag -tuomari Titta Holmala-Kylmäkoski kertoo.

Matkailullinen merkitys

Ainakin Kotkassa ollaan luottavaisin mielin.

– Olisin aika yllättynyt, jos kaikki kolme kohdetta eivät menisi läpi. Rahallisesti tämä ei ole arvokas asia kaupungille, mutta matkailullisesti tällä voi olla merkitystä, Heikki Laaksonen toteaa.

Suomessa Green Flag -hanketta hallinnoi Viherympäristöliitto ry.

Palkintoa voivat hakea esimerkiksi hautausmaat, kampukset, sairaalan puutarhat, kansallispuistot ja siirtolapuutarhat.

Green Flag -status on voimassa aina vuoden kerrallaan. Joka toinen vuosi raati tekee viheralueilla laaduntarkistuksen ja joka toinen vuosi tämä tarkastus suoritetaan pistokokeena. Tällöin tuomari kiertää kohteen yksin ja tarkistaa, onko vaadittavat parannukset tehty alueella.