Islaminuskon kieltämistä vaativan äärioikeistojohtajan turvatoimista miljoonien eurojen lasku Tanskassa

Tiukka linja puoluetta johtavan Rasmus Paludanin tempaukset johtivat huhtikuussa Kööpenhaminassa mellakoihin.

Tanska
Rasmus Paludan
Tiukka linja -puolueen puheenjohtaja Rasmus Paludan paistatteli julkisuudessa kuukausia, mutta sai puolueelleen vaaleissa surkean 1,8 prosentin kannatuksen.Mads Claus Rasmussen / EPA

Tanskalaisen Tiukka linja eli Stram Kurs -äärioikeistopuolueen puheenjohtajan Rasmus Paludanin turvatoimet tulevat kalliiksi Tanskan viranomaisille. Poliisi on käyttänyt tänä vuonna puolueiden turvatoimiin yli sata miljoonaa kruunua eli yli 13 miljoonaa euroa, ja summasta suurin osa on kulunut Paludanin suojelemiseen kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun).

Viranomaiset eivät ole saaneet lisärahoitusta turvatoimiin, vaan käytetyt rahat ovat poissa poliisin muusta toiminnasta.

Poliisin tekemän turvallisuusarvion mukaan islamistit ja rikollisjengit uhkaavat Paludania, joka haluaa muun muassa kieltää islaminuskon harjoittamisen ja karkottaa Tanskasta puoli miljoonaa ihmistä. Paludan on julkaissut provosoivia YouTube-videoita ja muun muassa heitellyt Koraania.

Mellakkavarusteisia poliiseja Kööpenhaminassa sunnuntaina.
Mellakkavarusteiset poliisit varmistivat turvallisuutta kadulla Kööpenhaminassa huhtikuussa.Philip Davali / EPA

Huhtikuussa Kööpenhaminassa puhkesi mellakoita Paludanin käytyä maahanmuuttajavaltaisessa lähiössä. Lähinnä maahanmuuttajataustaisista miehistä koostuneen raivostuneen joukon ryhdyttyä heittelemään poliiseja kivillä, oli Paludan jo poistunut paikalta.

Mellakointi levisi muuallekin Kööpenhaminaan ja väkijoukko sytytteli tulipaloja. Poliisi joutui turvautumaan kyynelkaasuun väkijoukon hajottamiseksi.

Tanskan poliisijärjestön puheenjohtaja Claus Oxfeldt totesi huhtikuussa julkaisemassaan kirjoituksessa (siirryt toiseen palveluun) olevansa erittäin huolissaan Paludanin toiminnasta, sillä tietoiset provokaatiot merkitsevät poliisin resurssien haaskausta.

– Minusta on pelottavaa, että elämme aikaa, jolloin metelinpidosta ja vastakkainasettelun provosoinnista on itsessään tullut työkalu. Nähdäkseni Rasmus Paludan on ottanut poliisin työajan tässä pelissä panttivangikseen, Oxfeldt kirjoitti.

Kesäkuun alussa Tanskassa järjestetyissä vaaleissa ahkerasti kampanjoineen Paludanin perustama puolue sai vain 1,8 prosentin kannatuksen ja jäi ilman paikkaa kansankäräjillä.

Lisää aiheesta:

Tanskassa alkoi vaalien jälkeinen katumusharjoitus – yksi lehti lopettaa gallupien julkaisun, toinen katuu ääripoliitikon mediajulkisuutta

Kööpenhaminan poliisi estää maahanmuuttovastaisen puolueen mielenosoitukset – vastareaktiot voivat aiheuttaa vaaraa, pommiuhkakin olemassa

Kööpenhaminassa mellakointia ja kymmeniä tulipaloja – väkijoukko raivostui puoluejohtajan esiintymisestä