Lestijärvi hakee valtiolta lisätukea

Harkinnanvaraiseen valtionosuuteen on varattu koko maahan 10 miljoonaa euroa.

tilinpäätös
Lestijärven kunnantalo.
Kalle Niskala / Yle

Lestijärvi pyytää valtiolta lisätukea taloustilanteeseensa.

Kunnanhallitus päätti hakea harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 350 000 euroa. Lestijärven viime vuoden tilinpäätös oli yli puoli miljoonaa miinuksella, ja myös toissa vuonna tehtiin alijäämää. Vuosien 2014–2016 tilinpäätökset ovat olleet ylijäämäisiä.

Kunnan valtionosuutta voidaan hakemuksesta korottaa, jos kunta on poikkeuksellisten tai tilapäisten talousvaikeuksien vuoksi tuen tarpeessa. Asian arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

Lisätuen ehtona on, että kunta on päättänyt toimenpiteistä, joilla pyrkii tasapainottamaan talouttaan.

Valtio on varannut kymmenen miljoonaa harkinnnanvaraisen valtionosuuden korotukseen. Sen yhtenä ehtona on, että kunta on päättänyt toimenpiteistä, joilla se hoitaa talouttaan parempaan kuntoon.

Harkinnanvaraista pitää hakea elokuun loppuun mennessä. Sitä ovat hakeneet enimmillään kymmenet kunnat vuodessa.