Taksikuski menetti tajuntansa kesken ajon Kiuruvedellä – auto päätyi ojaan

Tämänhetkisen tiedon mukaan kukaan ei loukkaantunut ulosajossa.

Kiuruvesi
Taksi.
Toni Pitkänen / Yle

Taksi ajautui ojaan tiistaina puolen päivän aikaan Kiuruvedellä Pyhäsalmentiellä. Matkustajana ollut mies soitti asiasta hätäkeskukseen.

Matkustajan mukaan taksi oli ollut matkalla kohti Pyhäsalmea, kun kuljettaja oli yllättäen menettänyt tajuntansa. Auto oli tämän seurauksena lähtenyt ajautumaan ojaan kulkusuuntaan nähden oikealle puolelle. Taksi pysähtyi lopulta metsään runsaan kymmenen metrin päähän tiestä.

Taksin kuljettaja oli jo tajuissaan, kun ambulanssi saapui paikalle. Poliisin tämän hetken tiedon mukaan kuljettaja ei loukkaantunut, mutta hänet kuljetettiin kuitenkin Iisalmen sairaalaan tutkimuksiin. Myöskään matkustaja ei loukkaantunut.

Asiasta on poliisin mukaan kirjattu rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.