Mistä hallitus aikoo saada terveyskeskuksiin tuhat uutta lääkäriä? "Vaikka työnantaja joustaisi, nuoret lääkärit eivät halua tänne töihin"

Esimerkiksi Hämeenkyrössä terveyskeskusvirkoja ei saada täytettyä. Asiantuntijat kyseenalaistavat uuden hoitotakuun.

hallitusohjelmat
Lääkäri ja potilas
Lääkäriliiton mukaan tuhannen lääkärin lisäys maksaisi vuositasolla noin 100 miljoonaa euroa.Derrick Frilund / Yle

Suomalaiset terveyskeskukset tarvitsevat kipeästi uusia lääkäreitä, mutta työ ei houkuttele vastavalmistuneita.

Uusi hallitusohjelma vaatii kiireettömälle hoidolle viikon hoitotakuuta. Hallitus arvioi, että palvelulupaus täyttyy, jos terveyskeskuksiin saadaan tuhat uutta lääkäriä.

Mutta mistä heidät saadaan, ihmettelevät niin lääkärikoulutuksen kuin terveyskeskusten ammattilaisetkin.

Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan terveyskeskuksista puuttuu nytkin 228 lääkäriä eli lähes kuusi prosenttia viroista on täyttämättä.

Vaikein tilanne on Kainuussa, jossa joka viides virka on jäänyt ilman työntekijää.

Vakituisia terveyskeskuslääkäreitä on vaikeaa saada, vaikka työnantaja olisi valmis joustamaan palkassa ja aikatauluissa.

Terveyskeskuslääkäreitä painavat kiire ja resurssipula. Kun virkoja ei saada täytettyä, entistä harvempi nuori lääkäri tahtoo terveyskeskuksiin vaativiin töihin paineen alle. Negatiivinen kierre ruokkii itseään.

Tuomas Parmanen
Hämeenkyrön sosiaali- ja terveyskeskuksen ylilääkäri Tuomas Parmanen haluaisi terveyskeskustyöskentelyn vahvemmin osaksi lääkärikoulutusta.Marko Melto / Yle

Esimerkiksi Pirkanmaalla Hämeenkyrön pienen maalaisidyllin sosiaali- ja terveyskeskus palkkaisi heti kolmesta neljään lääkäriä vakituiseen työhön. Terveyskeskuksen kaikista viroista täyttämättä on lähes puolet.

Hämeenkyrön sosiaali- ja terveyskeskuksen ylilääkäri Tuomas Parmanen kertoo, että avoimien virkojen täyttäminen on käynyt entistä hankalammaksi.

– Vaikka työnantaja joustaisi ja lupaisi esimerkiksi päivystyksistä vapaata, nuoret lääkärit eivät halua tänne terveyskeskuksiin töihin. He tahtovat työskennellä rekryfirmojen kautta. Siellä ei ole pelkästään palkka parempi, vaan lääkärit voivat myös suoraan kieltäytyä päivystyksestä ja iltatöistä, joita terveyskeskuksissa on tehtävä.

Lue lisää: 5 000 euron palkka tai pakko eivät riitä houkuttelemaan terveyskeskuksiin lääkäreitä – nuoret lääkärit kertovat, mikä saisi

Parmasen mukaan nuoria lääkäreitä myös pelottaa sitoutuminen vakituiseen työhön. Pitkään jatkunut sote-valmistelu sekoitti pakkaa entisestään.

– Kun ei tiedetä, mitä sote tuo mukanaan, monia voi arveluttaa sitoutuminen soten alaiseen työhön, Parmanen kuvaa.

Lääkärivaje kurittaa etenkin terveyskeskuksia

Suomessa on nyt enemmän lääkäreitä kuin koskaan aiemmin. Laillistettuja lääkäreitä on nyt lähes 30 000 ja työikäisiä lääkäreitä yli 21 000, mutta terveyskeskuslääkäreiden määrissä kasvu ei näy.

Lääkäriliiton mukaan ratkaisu terveyskeskusten lääkärivajeeseen ei ole (siirryt toiseen palveluun) lääkäreiden koulutusmäärien lisäys. Terveyskeskustyöstä pitäisi saada entistä houkuttelevampaa, mutta suoria ratkaisuja asiaan hallitusohjelmasta ei löydy.

Lääkäriliiton Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen piiriylilääkäri Juho Kivistö toteaa, että tällä hetkellä lääkäreiden työtaakka on kohtuuton ja perusterveydenhuolto ylipäänsä pitäisi saada kuntoon. Sillä lisättäisiin terveyskeskustyön houkuttelevuutta.

– Nuorille lääkäreille tarvitaan tukea ja ohjausta, jota tämän hetken työpaineessa ei pystytä usein tarjoamaan. Myös seniorit uupuvat kovan työtaakan alla. Umpisolmun aukaiseminen lähtee nimenomaan resurssien lisäämisestä perusterveydenhuoltoon, Kivistö toteaa.

Hämeenkyrön sosiaali- ja terveyskeskus
Terveyskeskusten lääkärivaje näkyy niin asiakkaiden kuin lääkäreidenkin arjessa. Työ kuormittuu, kun virkoja ei saada täytettyä. Tämä johtaa siihen, että nuoret lääkärit eivät tahdo terveyskeskuksiin kuormittumaan.Marko Melto / Yle

Lääkäriliiton mukaan tarvittava lääkäriresurssi voitaisiin palkata yksityiseltä puolelta, työterveyshuollosta ja vastavalmistuneista lääkäreistä. Tätä varten terveyskeskukset tarvitsevat kuitenkin lisää rahaa ja lääkäreitä, jotta työn houkuttelevuus lisääntyisi.

Lääkärivaje näkyy myös hoitajien työssä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viikon hoitotakuu voisi toteutua palkkaamalla 1 100–1 800 uutta lääkäriä, kun taas hallitusohjelmassa puhutaan tuhannesta.

Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysaseman ylilääkäri Tuomas Parmanen sanoo, että vaikka kaikki nyt avoimet virat saataisiin yhtäkkiä täytettyä, hoitotakuu ei silti välttämättä täyttyisi.

– Hoitotakuun täyttämiseksi tarvitsisimme vielä muutaman lääkärin lisää. Kuten monet muutkin terveyskeskukset, mekin koulutamme lääkäreitä. Sekin on pois potilastyöstä ja resurssitarve on nyt jo kova.

Terveyskeskusten potilasjonoja on pyritty purkamaan muun muassa siirtämällä hoitovastuuta hoitajille ja ottamalla digitalisaatiota enemmän käyttöön.

– Lääkäreillä on kova työtaakka, mutta he eivät ole ainoita, jotka työskentelevät niin sanotusti niska limassa. Koko henkilökunta hoitajista alkaen kokee lääkäripulan vaikutukset, Parmanen toteaa.

Tapio Visakorpi
Lääketieteen ja terveysteknologian dekaani Tapio Visakorpi pelkää, että lääkäreiden koulutusmääriä lisätään koulutuksen laadun kustannuksella.Marko Melto / Yle

Koulutuksen lisääminen vaatisi lisää rahaa

Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian dekaani Tapio Visakorpi toteaa, että hallitusohjelmaan liittyy niin kiitosta kuin huolenaiheita.

– Ajatus tuhannen lääkärin lisäämisestä terveyskeskuksiin on tietenkin hyvä. Mutta jos lääkäreitä pitää kouluttaa lisää, saadaanko koulutukseenkin lisää resursseja? Kuinka koulutuksen laadulle käy? Tämä on herättänyt runsaasti keskustelua, Visakorpi sanoo.

Visakorpi kyseenalaistaa hallitusohjelman tiukennuksen kiireettömän hoidon hoitotakuusta viikkoon. Tähän asti kiireetön hoito on pitänyt tehdä alle kolmessa kuukaudessa.

– Se on tietenkin liian pitkä aika, jos ihminen tarvitsee hoitoa. Viikko taas on hyvin lyhyt aika kiireettömälle hoidolle. Ymmärrän, että hallitusohjelmaan on haluttu tarkkoja vaatimuksia, mutta ensin pitäisi ratkaista terveyskeskusten lääkäripula, Visakorpi toteaa.

Juttua päivitetty 13.6. kello 10.30: tarkennettu lääkäreiden määrää.

Keskustelu aiheesta on avoinna kello 22 saakka.

Lue lisää:

Analyysi: Hallitusohjelma lupaa hoitoonpääsyn viikossa – voiko se olla totta?

Osa kunnista hätäratkaisujen edessä lääkäripulassa: Lääkäri ei muuta ellei puoliso saa töitä

Analyysi: Hoitajamitoitus ei toteudu tällä hallituskaudella – rahoista puuttuu puolet ja niin puuttuu hoitajiakin

Kainuussa on Suomen suurin lääkärivaje – edes 7 000 euron palkka ei houkuttele lääkäreitä terveyskeskuksiin