Tällainen on hautausmaa, jolla liekkitunnus korvaa ristin – poliisi oli ennen uskonnottomien hautajaisten yleinen vieras

Uskonnollisista tunnusmerkeistä riisuttuja hautajaisia ei aina ole katsottu hyvällä. Etsivä keskuspoliisi saattoi käydä kuokkimassa ja jotkut pohtivat, saako uskonnottomia ihmisiä haudata ollenkaan.

Kuolemaan liittyvät tavat ja perinteet
Sosiaalihistorioitsija, kuolemantutkija Ilona Pajari vapaa-ajattelijoiden hautausmaalla Kotkassa.
Ilona Pajari tutkii uskonnottomien hautausmaiden historiaa. Näillä hautausmailla hautakivissä ei näy enkelisymboleja tai ristejä.Jesse Mäntysalo / Yle

Kuolemantutkija Ilona Pajari seisoo hautausmaalla Kotkassa. Kivet ovat rivissä ja haudoilla on kukkia. Ristejä tai muita uskonnollisia symboleita ei kuitenkaan kivissä juuri näy. Niiden tilalla monessa kivessä on liekkitunnus. Joissain hautakivissä on vain vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinpäivät.

– Vapaa-ajattelijoiden hautausmailla seurakuntien ohjesäännöt eivät päde. Tästä syystä hautamuistomerkit saattavat olla hieman persoonallisempia, Pajari toteaa.

Parikan vapaa-ajattelijoiden hautausmaa on Suomen suurin ja vainajien määrässä mitattuna vanhin. Se on toiminut lähes 90 vuoden aikana viimeisenä leposijana noin kahdelletuhannelle vapaa-ajattelijalle.

Tämä hautausmaa on Pajarille läheinen monellakin tavalla. Hänen kotinsa on hautausmaan lähellä, ja lisäksi hautausmaalla on omanlaisensa historia.

– Täällä tulee hyvin esille se, mikä on suomalaisessa hautauskulttuurissa poikkeuksellista. Kirkolliset hautausmaat hallitsevat, ja vapaa-ajattelijoiden hautausmaita on toiminnassa enää vain vähän, kymmenkunta.

Jyväskylän yliopistossa sosiaalihistorian dosenttina toimiva Pajari on parhaillaan tekemässä tietokirjaa uskonnottomien hautajaisten historiasta, joka on melko värikäs.

Vapaa-ajattelijoiden hautausmaa Kotkan Parikalla on Suomen vanhin vapaa-ajattelijoiden hautausmaa.
Kotkan Parikalla on Suomen vanhin vapaa-ajattelijoiden hautausmaa.Jesse Mäntysalo / Yle

Etsivä keskuspoliisi vieraili hautajaisissa

Kysymys vapaa-ajattelijoiden hautaamisesta nousi toden teolla esille, kun uskonnonvapauslaki tuli Suomessa voimaan 1923. Seurakunnissa asiaan suhtauduttiin hyvin kriittisesti. Kysyttiin jopa, voiko kirkkoon kuulumatonta ylipäätään haudata. Ainakaan uskonnottomia hautausmenoja ei haluttu kaikkien nähtäville.

– Pappi saattoi tulla keskeyttämään uskonnottoman tilaisuuden tai kielsi sen järjestämisen kokonaan. Myös hautapaikkamaksut olivat kirkkoon kuulumattomille huomattavan korkeat. Tämän vuoksi heräsi ajatus kirkkoon kuulumattomien omista hautausmaista.

Hautausmaita ryhdyttiin perustamaan eri puolille Suomea 1920- ja 30-lukujen taitteessa. Kotkan Parikalla sijaitsevalle vapaa-ajattelijoiden hautausmaalle ensimmäinen vainaja haudattiin 10. toukokuuta 1931.

Vapaa-ajattelijoiden liekkitunnus Kotkan Parikalla vapaa-ajattelijoiden hautausmaalla.
Vapaa-ajattelijoiden liekkitunnus.Jesse Mäntysalo / Yle

Ilona Pajari kertoo, että siviilihautajaisia pidettiin ennen poliittisen vasemmiston asiana. Esimerkiksi tuhkaus miellettiin vielä 1980-luvulla vasemmistolaiseksi perinteeksi. Uskonnonvapauslaki ei juuri vaikuttanut siviilihautajaisten suosioon.

– Kirkosta erottiin yllättävän vähän siihen nähden, miten huonosti kirkko oli suhtautunut punaisiin Suomen sisällissodan aikaan.

Siviilihautajaisia kuitenkin järjestettiin jonkin verran jo 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Eritoten 1930-luvulla, jolloin vasemmisto joutui Suomessa ahtaalle, hautajaisia väritti poliittisuus. Vankeudessa kuolleiden vasemmistolaisten hautajaisista haluttiin tehdä julkisia tapahtumia.

– Hautajaiset olivat siihen aikaan julkinen tilaisuus ja niitä oli vaikea kieltää. Sen sijaan niissä saattoi pyöriä etsivä keskuspoliisi tarkkailemassa tapahtumia. Joitain banderolleja saatettiin poistaa tai musiikkiesityksiä estää.

Ei pappia, ei virsiä

Siviilihautajaisten seremoniat voivat erota kirkollisista hautajaisista hyvin paljon tai hyvin vähän. Joka tapauksessa uskonnolliset tunnusmerkit puuttuvat.

– Ei ole pappia, ei lauleta virsiä eikä lausuta kirkollisia saattosanoja lausuta. Voi olla, ettei muistotilaisuudessa ole vainajaa läsnä ollenkaan vaan hautaaminen tehdään myöhemmin. Saattaa myös olla, että vieraat kokoontuvat uurnan ympärille. Vaihtoehtoja on paljon, Ilona Pajari selvittää.

Yksi yleinen tapa on hiljainen hautaus, jolloin tilaisuudessa ei puhuta mitään. Se on yksinkertainen ratkaisu silloin, jos oikeiden sanojen tai hyvän puhujan löytäminen tuntuu hankalalta.

Uskonnottomat hautajaiset mielletään monesti vähäeleisimmiksi ja pienemmiksi kuin kirkolliset hautajaiset. Pajari kuitenkin huomauttaa, ettei mitään rajoituksia ole.

– Mielikuvat hautajaisista keskittyvät usein kirkollisten hautajaisten ympärille, koska ne ovat Suomessa niin tavallisia. Meille ei ole syntynyt samanlaista uskonnottomien hautajaisten kulttuuria, vaikka kirkkoon kuuluminen koko ajan vähenee.

Joskus kirkolliseen hautaukseen päädytään, koska sukulaiset niin haluavat. Pajari muistuttaa, että vainajan tahtoa pitää kuitenkin kunnioittaa.

– Ihmisille tulee monesti yllätyksenä, miten miellyttäviä uskonnottomat hautajaiset ovat. Tunnelma voi olla harras, vaikka uskonnolliset elementit puuttuvat.

Nainen, joka saa tuliaisiksi hautajaiskuvia

Pajari kiertää hautausmaita aina matkoillaan, oli hän sitten jossain päin Suomea tai ulkomailla. Ja kun Pajari ei itse ole reissussa, aviomies kiertää niitä hänen puolestaan.

– Olen nainen, joka ei saa mieheltään tuliaisiksi hajuvettä tai suklaata vaan kuvia hautausmaista.

Jyväskylän yliopistossa sosiaalihistorian dosenttina toimiva Ilona Pajari pitää varsinkin vanhoista hautausmaista. Ne huokuvat erityistä historiaa ja kertovat vainajista sekä menneestä ajasta yllättävän paljon.

– Ennen ammatti merkittiin hautakiviin. On sääli, ettei niin tehdä enää kovin usein. Kun vanhoja hautoja ajan saatossa häviää, samalla häviää paljon historiaa.

Vanhemmilla hautausmailla saattaa myös olla erillisiä alueita, joille on haudattu epidemioihin kuolleita.

– Mieleeni on jäänyt muun muassa Pyhtäällä oleva hautausmaa. Sinne on haudattu samalle alueelle paljon pikkulapsia.

Haju hautausmailla saattoi olla melkoinen vielä 1800-luvun lopulla. Kun hautausmaa täyttyi, saatettiin sen pintaa nostaa ajamalla hautojen päälle hiekkaa. Näin uudet vainajat voitiin haudata entisten päälle. Jossain vaiheessa hautausmaita alettiin sijoittaa asutusalueiden ulkopuolelle.

– Vanhoista, pitkään käytössä olleista kaupunkien hautausmaista muodostui jopa hygieniaongelmia. Haudat olivat matalia, vainajia ei haudattu läheskään niin syvälle kuin nykyään. Jokainen voi kuvitella, miten miellyttävää sellainen on ollut.

Tänä päivänä juuri hautausmaiden kunto on jotain ihan muuta kuin menneinä vuosisatoina. Hautausmaita hoidetaan nykyään hyvin. Ne ovat rauhallisia ja kauniita paikkoja.