Afrikkalainen sikarutto riehuu Kiinassa – suomalaiset lihatalot voivat hyötyä valtavien markkinoiden sianlihapulasta

Kaikki maailman sianlihan vienti ei riittäisi kattamaan Kiinan suurta kysyntää.

afrikkalainen sikarutto
Terveysviranomaiset hautaavat maahan sikoja Vietnamin Hanoissa. Samalla he ruiskuttavat desinfiointiainetta kuolleisiin sikoihin Hanoissa sijaitsevan eristetyn karanteenissa olevan kuopan sisälle afrikkalaisen sikaruton leviämisen lopettamiseksi.
Terveysviranomaiset hautaavat maahan sikoja Vietnamin Hanoissa.Manan Vatsyayana / AFP

Suomalaiset lihatalot saattavat hyötyä afrikkalaisen sikaruton leviämisestä Kiinassa. Sianlihan kulutus on Kiinassa suurinta maailmassa eikä Kiina itse pysty nyt täyttämään kysyntää. Sianlihan hinta Kiinassa on nousussa.

Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn arvioi, että vienti Kiinaan voi tuplaantua tänä vuonna.

Tämän vuoden vienti asettuu hänen arvionsa mukaan 5–7 miljoonaan kiloon. Atria on vienyt sianlihaa Kiinaan pari vuotta.

Gröhnin mukaan vientimahdollisuudet lisääntyvät sikaruton takia hetkellisesti, mutta:

– Meidän kokemus on, etteivät tällaiset ruokaongelmat ole kenellekään hyvä asia pitkällä tähtäimellä.

Gröhn muistelee Britanniassa levinneen BSE-taudin eli hullun lehmän taudin vaikutuksia 2000-luvun alussa. Hinnat vaihtelivat ja markkinoille tuli sekava vaihe.

Afrikkalaista sikaruttoa pidetään maailman kaikkien aikojen suurimpana eläintautipandemiana. Tauti leviää herkästi eikä hoitoa tai rokotetta ole. Ihmiseen tauti ei tartu.

Kiinan ongelmat voivat Gröhnin mukaan heilauttaa maailmanmarkkinoita ja vaikuttaa muun muassa viljan tuotantoon.

Radikaalia lisäystä tuotantoon Atria ei aio Kiinan takia tehdä. Riskinä olisi suuren lihamäärän jääminen lopulta käsiin.

– Todennäköisesti Kiina ratkaisee asian ja vientipotentiaali pienenee.

Kiinan-vienti tuottaa paremmin

Myös HKScan on päässyt kasvun imuun Kiinan sianlihamarkkinoilla.

– Muiden mukana saamme hiukan parempaa hintaa tuotteistamme, sanoo viennistä vastaava johtaja Jukka Nikkinen.

HKScan on vienyt tuotteitaan Kiinaan vuoden ajan.

– Ensimmäisenä vuonna oli tavoitteena kolme miljoonaa kiloa ja kolmantena vuonna yhdeksän miljoonaa kiloa. Sillä radalla ollaan.

Nikkinen arvelee, että tavoitteen saavuttaminen voi helpottua, jos Kiinan sianlihapula jatkuu.

Hinnat ovat Nikkisen mukaan nyt hiukan tasoittuneet, koska parin viime kuukauden ajan possua on jo tuotu Kiinaan valtavia määriä.

Taudista puhdasta sianlihaa on myös ollut Kiinassa säilössä pakastettuna.

Sianlihapulan odotellaan nostavan hintoja tuntuvasti vasta loppukesästä.

– Kiinan markkinoilla puhutaan todennäköisesti kymmenien prosenttien hintojen noususta, Atrian Juha Gröhn arvelee.

Kiinan kysyntä nostaa hintoja myös muualla maailmassa. Esimerkiksi EU:ssa sianlihan keskihinta on noussut 175 euroon sadalta kilolta helmikuun 135 eurosta.

Kaikki muun maailman possu ei riittäisi Kiinassa

Afrikasta liikkeelle lähtenyt virus on levinnytjo Venäjälle, Aasiaan ja itäisen Keski-Euroopan maihin. Kiinassa tauti todettiin ensi kertaa elokuussa ja epidemia riehuu nyt joka puolella maata.

Kansainvälinen eläinten tartuntatautien toimisto arvioi, että Kiinassa 200 miljoonaa (siirryt toiseen palveluun) sikaa kuolee tai joudutaan teurastamaan taudin leviämisen estämiseksi.

Kiina on maailman suurin sianlihan tuottaja ja kuluttaja. Maassa tuotetaan lähes puolet maailman sianlihasta.

– Kiina on niin valtava sianlihan markkina-alue, että muun maailman vienti ei riitä kattamaan heidän tarvettaan, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton asiantuntija, lihatiimin vetäjä Marjukka Manninen.

Tilastografiikka
Mikko Airikka / Yle

Sikatilojenkin toivotaan hyötyvän viennistä

MTK:ssa toivotaan, että Kiinan-viennistä poikisi hyötyjä sianlihan tuottajille asti. Suomalaiset sikatilat ovat kärsineet kannattavuusongelmista.

– On ilahduttava piristysruiske, jos viennistä saadaan nostetta hintaan ja tuottajahinta nousuun, Manninen sanoo, vaikka pitääkin Aasian tilannetta valitettavana.

Kiinan valtavista sianlihan markkinoista hakee nostetta koko EU.

– Euroopan sianlihamarkkinat olivat tukossa viime vuonna, vienti sakkasi pahasti. Esimerkiksi kiinalaiset pystyivät itse vastaamaan kysyntäänsä, sanoo maatalousekonomisti Johannes Piipponen Pellervon taloustutkimuksesta.

EU:n sianlihan vienti Kiinaan kasvoi tammi–maaliskuussa edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 26 prosenttia. Suurimmat viejät Euroopassa ovat Saksa ja Espanja.

Tänä vuonna EU-maiden sianlihan viennin arvioidaan kasvavan 11 prosenttia.

Piipponen arvioi, että sianlihan kallistuessa Kiinassa kuluttajat siirtyvät ostamaan enemmän kanaa ja naudanlihaa.

HKScanin Jukka Nikkinen taas epäilee, ettei kiinalainen kuluttaja hevillä vaihda possua kanaan.

– Sianlihalla on vahva asema, sitä on joka päivä pöydässä, Nikkinen sanoo.

Hänen mukaansa Kiinassa arvostetaan ruhonosia, joita ei Suomessa käytetä, kuten sorkkia, elimiä ja häntiä. Luun vieressä oleva liha on kiinalaisten mielestä maukkainta.

Lihanviejille on etua siitä, että koko sianruho voidaan hyödyntää.

Lue lisää:

Eväsleivän meetvurstisiivu voisi tuoda maailman pahimman eläintautipandemian myös Suomeen – Onko rajusti leviävä sikarutto pysäytettävissä?

Kiinassa riehuva afrikkalainen sikarutto hyödyttää suomalaisia lihataloja