Li Andersson A-studiossa: Pääsykokeiden lisäksi pitää tarkastella korkeakoulujen aloituspaikkojen riittävyyttä

Opetusministerin mukaan ylioppilaskokeen tulokset tulevat pääsykokeisiin valmistautumisen näkökulmasta liian myöhään.

pääsykokeet
Li Andersson
Li Andersson (vas.) hallitusneuvottelujen aikaan Säätytalolla.Pekka Tynell / Yle

Tuore opetusministeri Li Andersson (vas.) kertoi Ylen A-studiossa olevansa huolissaan siitä, kuinka paljon stressiä korkeakoulujen opiskelijavalinnat aiheuttavat toisen asteen opiskelijoille.

– Tarkoitus ei voi olla, että nuoret ovat lukion jälkeen niin loppuunpalaneita, että tarvitsevat välivuoden ennen kuin siirtyvät jatkamaan opintojaan, Andersson toteaa.

Korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistus astuu voimaan vuonna 2020. Siitä alkaen yli puolet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uusista opiskelijoista on tarkoitus valita toisen asteen todistuksen perusteella.

Uudistuksen tarkoitus on muun muassa nopeuttaa siirtymistä toiselta asteelta korkeakoulutukseen.

Suomessa tavoitellaan korkeakoulutettujen nuorten määrän kasvua. Andersson etsisi tähän keinoja myös muualta kuin pääsykokeista.

– Jos halutaan päästä tähän kunnianhimoiseen tavoitteeseen, niin pitäisi olla valmiutta tarkastella myös aloituspaikkojen riittävyyttä.

Anderssonin mukaan eräs ongelma opiskelijavalintojen uudistuksessa on, että ylioppilastutkinnon tulokset selviävät niin myöhään, että opiskelijoiden on päntättävä pääsykokeisiin varmuuden vuoksi.

– On selvitettävä, onko tähän aikatauluun jotain ratkaisuja. Jos ideana on vähentää päällekkäisyyttä, niin nuorten on tiedettävä hyvissä ajoin, pääsevätkö he todistuksella korkeakouluun.

Todistusvalintaa ohjaavaa korkeakoulujen pisteytystyökalua on kritisoitu erityisesti pitkän matematiikan suosimisesta.

Pitkästä matematiikasta kirjoitettu hyvä arvosana tuo korkeakouluhaussa paljon pisteitä myös sellaisilla aloilla, joilla matematiikkaa ei opinnoissa juuri tarvita.

– Toivon, että korkeakouluilla on myös halukkuutta seurata, miten tämä nyt päätetty pisteytystyökalu tulee toimimaan. Olen ymmärtänyt, että myös korkeakoulujen sisällä on tullut kritiikkiä tälle matikkapainotteisuudelle, Andersson sanoo.

Lue lisää:

Suunnitteletko hakevasi yliopistoon? Katso, millä aloilla hyödyt matematiikasta ja mihin et pääse ilman sitä

Syökö pitkän matikan suosio yleissivistystä? Yle kysyi rehtoreilta – "Opiskelijoiden jaksaminen on heikentynyt ja taito- sekä taideaineiden opiskelu on vähentynyt"

Video: Pänttäsin pitkän matikan lukiossa, koska ajattelin, että siitä voi olla hyötyä – Onko matematiikka kiihdytyskaista korkeakouluun?

Suomalainen pääsykoekevät on maailmalla harvinainen – usein valintakriteerinä on todistuksen lisäksi motivaatiokirjeitä ja suosituksia