Kaksi tankkialusta hyökkäyksen kohteina Persianlahdella

Alusten miehistöt arvelivat, että aluksia olisi ammuttu torpedoilla. Öljyn hinta nousi rajusti.

Persianlahti
Norjalaisen varustamon tankkeri Front Altair palaa Omaninlahdella.
Norjalaisen varustamon tankkeri Front Altair palaa Omaninlahdella.IRIB / EPA

Persianlahdella on tapahtunut hyökkäys tankkialuksia vastaan, kertovat varustamolähteet. Ainakin toinen aluksista on tulessa.

Britannian meriviranomaiset kertoivat aiemmin, että se tutkii "täsmentämätöntä tapahtumaa" Persianlahdella. Alueella liikkuvia aluksia kehotettiin noudattamaan äärimmäistä varovaisuutta.

Yhdysvaltain Persianlahdella toimiva 5. laivasto kertoo saaneensa hätäviestin kahdelta eri alukselta. Laivasto vahvistaa myös saaneensa ilmoituksen hyökkäyksestä tankkereita vastaan.

Rahtiliikenteeseen keskittynyt sanomalehti Tradewinds (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että norjalaisen Frontline-yhtiön omistama tankkialus on joutunut torpedohyökkäyksen kohteeksi Arabiemiraattien rannikolla Fujairan sataman kohdalla.

Iranin television kuva evakuoidusta palavasta tankkerista Omaninlahdella.
Iranin television kuva evakuoidusta palavasta tankkerista Omaninlahdella.HO / IRIB / AFP

Uutistoimisto AP:n mukaan alus on Marshall-saarille liputettu MT Front Altair, joka on tällä hetkellä tulessa ja ajelehtii ohjauskyvyttömänä. Laivalla on 75 000 tonnia dieselöljyä.

Katso Front Altairin tiedot ja reitti Marine Traffic -sivustolta (siirryt toiseen palveluun).

Toinen hyökkäyksen kohde oli Panamaan liputettu alus Kokuka Courageous. Laivan varustamo BSM Ship Management kertoo, että alukseen on tullut osuma tyyrpuurin puolelle.

Kokuka Courageousin tiedot Marine Traffic (siirryt toiseen palveluun) -sivustolta.

Alus on vaurioitunut, mutta sen metanolilasti ei vuoda, eikä alus ole uppoamisvaarassa. Varustamo ei täsmennä, mistä laivan saamassa iskussa oli kysymys.

Molempien alusten miehistöt on evakuoitu.

Laivanvarustamo Kokuka Sangyo kertoo, että aluksella tapahtui räjähdys. Tämän jälkeen alus teki "väistöliikkeitä", mutta kolme tuntia myöhemmin tapahtui toinen räjähdys.

Iskujen tekijöistä ei toistaiseksi ole tietoa. Iranin viranomaiset kertovat pelastaneensa 44 miehistön jäsentä "tankkerionnettomuudesta". Pelastetut on viety Iranin eteläosassa olevaan satamaan Hormozganin maakunnassa.

Kartta Omainlahden alueesta
Petteri Sopanen / Yle

Oliko Japani kohteena?

Iskut laivoihin tapahtuivat samaan aikaan, kun Japanin pääministeri Shinzo Abe oli vierailulla Iranissa. Hän yritti neuvotella Iranin johtajan ajatollah Ali Khamenein kanssa liennyttääkseen Iranin ja Yhdysvaltain välistä kiistaa.

Vierailun yhteydessä Khamenei totesi, että "Iran ei pyri hankkimaan ydinaseita, mutta vaikka pyrkisi, Yhdysvallat ei mahtaisi sille mitään". Uutistoimistojen mukaan lausunto ilmentää, etteivät neuvottelut ole onnistuneet.

Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeri Hiroshige Seko kertoi toimittajille, että ainakin Kokuka Courageous -aluksessa oli "Japaniin liittyvää rahtia".

Fujairan lähellä hyökkäys myös toukokuussa

Tasan kuukausi sitten, toukokuun 13. päivä, Fujairan sataman edustalla tapahtui hyökkäys neljää rahtialusta vastaan. Hyökkäyksen yksityiskohdat eivät vieläkään ole tiedossa. Arabiemiraatit on syyttänyt tapahtuneesta Irania, joka on kiistänyt syyllisyytensä.

Analyytikot ovat uumoilleet, että iskut olisi tehty magneettimiinoilla.

Arabiemiirikunnat: Vain valtiollinen toimija kykeni tekemään öljytankkeri-iskut

Öljyn maailmanmarkkinahinta nousi nopeasti neljä prosenttia sen jälkeen, kun uutinen iskusta tuli julki.

Lähteet: Reuters, AP