Viranomaiset moittivat purkamisia, mutta ylläpito tulee kalliiksi – katso kartasta korvataanko vaihtuvat liikennemerkit kiinteillä sinun matkareitiltäsi

Vaihtuvia rajoitusmerkkejä poistetaan kustannussyistä, mutta viranomaiset ovat huolissaan turvallisuudesta.

Liikenne ja kuljetus
Sähköinen opastaulu Kemi-Tornio -moottoritiellä.
Etäohjatuissa sähköisissä infotauluissa voidaan näyttää sää- ja kelitietojen lisäksi esimerkiksi varoituksia tietöistä tai onnettomuuksista. Viranomaisten mukaan vaihtuvien opasteiden vähentäminen voi heikentää turvallisuutta.Antti Heikinmatti / Yle

Käyttöikänsä päähän tulleita sähköisiä nopeusnäyttöjä ja liikenteen opastetauluja on korvattu perinteisillä liikennemerkeillä eri puolilla Suomea. Poliisi ja pelastuslaitos ovat kehityksestä huolissaan, sillä elektronisilla näytöillä on lisätty liikenneturvallisuutta.

Esimerkiksi Meri-Lapissa Kemi-Tornio -moottoritien (VT29) pohjoispuolen sähköiset nopeusnäytöt on jo vaihdettu kiinteisiin liikennemerkkeihin.

– Poliisin näkökulmasta tämä asia on kyllä huono, tällä toimenpiteellä ollaan huononnettu poliisin työturvallisuutta sekä kansalaisten mahdollisuutta reagoida muuttuviin tieliikenneolosuhteisiin, sanoo komisario Seija Granat Lapin poliisilaitokselta.

Vaihtuvilla nopeusnäytöillä sekä opastetauluilla voidaan lisätä tienkäyttäjien turvallisuutta varoittamalla useissa eri tilanteissa.

– Kyseisiä tilanteita ovat esimerkiksi erittäin heikot ajo-olosuhteet. Toinen käyttömahdollisuus on tieliikenneonnettomuudet, joista varoitetaan etukäteen ja silloin tietenkin alennetaan myös nopeusrajoituksia. Myös esimerkiksi sumusta tai hirvistä voidaan varoittaa.

Mikäli Väyläviraston suunnitelmat opasteiden poistamisesta toteutuvat, myös loput jäljellä olevat vaihtuvat opastetaulut poistetaan erityisesti raskaan liikenteen runsaasti liikennöimältä Kemi-Tornio -moottoritieltä.

Karttagrafiikka
Karttagrafiikka näyttää, minne uusia vaihtuvia opasteita muun muassa rakennetaan tai on hiljan rakennettu. Vaihtuvia nopeusrajoitusmerkkejä on poistettu muun muassa Kemi-Tornio -moottoritieltä ja nelostieltä Jyväskylän pohjoispuolelta.Ilkka Kemppinen / Yle, tiedonhankinta: Antti Heikinmatti / Yle

Vaihtuvia merkkejä purettu nelostieltä ja ysitieltä

Suomessa osalta tieosuuksia sähköisiä opasteita poistetaan ja toisaalle niitä lisätään. Uusia vaihtuvien liikenneopasteiden järjestelmiä on rakennettu muun muassa viime vuonna valmistuneelle Hamina-Vaalimaa -moottoritielle E18. Samaan aikaan tosin vaihtuvat opasteet poistettiin vanhalta tieltä.

Muita kohteita, joista vaihtuvia opasteita on purettu, on muun muassa valtatiellä 9. Sähköiset nopeusrajoitusmerkit on purettu Jyväskylä-Kuopio -tieosuuden alkupäästä Kanavuorelta Hankasalmelle. Väylävirasto ja valtion liikenteenohjausyhtiö Intelligent Traffic Management Oy harkitsevat vaihtuvien merkkien poistamista myös Tampere-Orivesi -väliltä.

Lisäksi esimerkiksi nelostieltä Jyväskylän pohjoispuolelta on poistettu vaihtuvia nopeusrajoitusmerkkejä, jotka olivat tulleet käyttöikänsä päähän. Paikoin kiinteäksi nopeusrajoitukseksi vilkasliikenteiselle tieosuudelle Jyväskylästä Äänekoskelle tuli 80 kilometriä tunnissa.

Parhaillaan ison remontin alla oleva vilkasliikenteinen Oulu-Kemi -väli nelostiellä ja Oulun ohitustie on myös yksi niistä tieosuuksista, joille asennetaan uusimpia sähköisiä liikenteenohjauslaitteita (siirryt toiseen palveluun). Oulun lähialueelle tulee muun muassa liikennekameroita, liikennemäärälaskureita ja vaihtuvia nopeusrajoitusmerkkejä, joita automatiikka ja muun muassa keliolosuhteista saatava mittaustieto ohjaa.

Hyötysuhdelaskelma ratkaisee, mihin opasteet jäävät

Opasteiden sijoittelu perustuu hyötysuhdelaskelmaan.

– Siinä keskeisiä elementtejä ovat matka-ajan säästyminen, onnettomuuksien väheneminen sekä ympäristökustannusten väheneminen, kertoo liikenteenhallinnan asiantuntija Petri Antola Väylävirastosta.

Meri-Lapissa poliisi, pelastuslaitos sekä sairaanhoitopiiri ovat vedonneet elektronisten näyttöjen säilyttämiseksi. Vaihtuvilla opasteilla voidaan ehkäistä esimerkiksi ketjukolareita.

– Kun ajonopeudet ovat korkeat, tämä vaikuttaa oleellisesti paikalla työskentelevien poliisien, pelastuslaitoksen ja ensihoitohenkilökunnan työturvallisuuteen, komisario Seija Granat Lapin poliisista sanoo.

Valtatie 9:n liikennettä Ruutanassa
Väylävirasto ja ITM Finland Oy harkitsevat perinteisiin kiinteisiin nopeusrajoituskyltteihin siirtymistä muun muassa ysitiellä Tampereen ja Oriveden välillä.Jouni Tanninen / Yle

Väyläviraston laskelmassa jokaista sijoitettua euroa kohti lasketaan hyötysuhde. Esimerkiksi Kemi-Tornio -moottoritiellä elektronisista nopeusnäytöistä lasketaan saatavan takaisin 28 senttiä jokaista sijoitettavaa euroa kohden.

Hyötysuhdelaskelmassa investoinnin tulisi vähintään maksaa itsensä takaisin, jotta se olisi kannattava.

Tierahoista kilpailee moni kohde

Muutamilla tieosuuksilla ollaan siinä tilanteessa, että käytössä olevien vaihtuvien opasteiden käyttöikä on umpeutumassa. Tällöin väylävirasto ja ITM Finland Oy joutuvat pohtimaan, uusitaanko laitteet vai puretaanko ne.

Kemi-Tornio-moottoritien valo-opasteiden uusiminen maksaisi noin 2,1 miljoonaa euroa ja ylläpito suunnilleen saman verran. Uusintaa kaipaavat sekä käyttöikänsä päähän tulleet näytöt että niiden ohjausjärjestelmä.

Kyseisellä tieosuudella sähköisistä tekstinäytöistä saatava hyöty olisi laskelmien mukaan plussan puolella, mutta rahoitus on silti epävarmaa.

– Vaikka joku investointi olisikin todettu kannattavaksi, niin välttämättä se ei kuitenkaan pääse ihan heti toteutukseen. Kun rahasta on pula ja on muitakin kilpailevia investointeja tiehankkeissa ja väylähankkeissa, ei välttämättä voida kaikkia toteuttaa, jotka ovat saaneet yhteiskuntataloudellisesti kannattavan leiman, asiantuntija Petri Antola Väylävirastosta sanoo.

Lue myös:

Tieliikenteen määrä ei kasva yhtä nopeasti kuin ennen – Väylävirasto ennustaa kasvun leikkautuvan vuoden 2030 jälkeen

Tänä kesänä rahaa riittää vain vilkkaimpien teiden korjaamiseen – Maanteitä päällystetään merkittävästi vähemmän kuin edellisvuosina

Ministeriö puolustaa vieraskielisiä nimiä: "Traffic Management Finland Oy täyttää lain ja hallinnon vaatimukset"