Huippulukion keskiarvoraja romahti yli kahdella numerolla, ja samaa ilmiötä on muuallakin: "Auttaa poikia pääsemään lukioon"

Etelä-Tapiolan lukioon pääsyyn vaadittiin aiemmin yli 9:n keskiarvo peruskoulun päättötodistuksessa. Nyt opinahjoon pääsi 7:n keskiarvolla.

toisen asteen koulutus
Uusia ylioppilaita Kulosaaren lukiossa.
Monissa lukiossa sisäänpääsyn keskiarvorajaa on laskettu.Victoria Wirén / Yle

Suomessa pääsee lukioon pääsääntöisesti keskiarvolla 7. Lukioiden keskiarvorajat ovat laskeneet vuosien varrella, koska ikäluokat pienentyvät ja lukiopaikkoja on silti paljon saatavilla.

Tänä vuonna yksi suurimmista pudotuksista tuli Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa. Siellä keskiarvoraja oli viime vuonna 9,17. Nyt sisään pääsi 7 keskiarvolla.

– Espoossa poliittinen päätös oli, että seitsemän keskiarvolla pääsee lukioon sisään, kertoo vs. rehtori Juha Kivioja Etelä-Tapiolan lukiosta.

Juha Kivioja arvioi, että yksi syy keskiarvorajan laskuun on Etelä-Tapiolan lähelle tullut uusi Otaniemen lukio, jonne on hakenut yli 9 keskiarvon omaavia hakijoita.

"Opiskelijat ehkä suojelevat itseään pettymyksiltä"

Lukioiden keskiarvorajat määrittyvät vuosittain hakijoiden mukaan. Halutuimpiin lukioihin keskiarvorajat nousevat sitä mukaa, miten kovatasoisia hakijat ovat.

Lukiot voivat myös itse määritellä keskiarvorajansa, vaikka kilpailua ei olisi. Osa lukioista on määritellyt keskiarvorajan, osa taas ei.

Etelä-Tapiolan lukioon on tänä keväänä hakenut vähemmän opiskelijoita kuin aiemmin. Kiviojan mukaan tähän asti hakijoita on ollut yhtä paljon kuin paikkoja. Tänä keväänä ensisijaisia hakijoita oli 105 ja paikkoja olisi ollut 140.

– Opiskelijat eivät ehkä hae paikkoihin, joihin eivät ajattele pääsevänsä. Ei kukaan hae meille yleensä alle 9,2 keskiarvolla. Opiskelijat ehkä suojelevat itseään pettymyksiltä, miettii Kivioja.

vs. Rehtori, Etelä-Tapiolan lukio
Vs. rehtori Juha Kivioja pohtii, että Etelä-Tapiolan lukion hakijoiden määrään on vaikuttanut lähelle perustettu Otaniemen lukio.Matti Myller / Yle

Vaikka Etelä-Tapiolan lukioon pääsi seiskan arvosanalla, silti sinne valittujen keskiarvon keskiarvo oli 9,27. Opinahjoon on jäljellä 35 paikkaa. Lisähaku kouluun alkaa tänään perjantaina.

– Varmasti saadaan paikat täyteen, uskoo Kivioja.

Pääseekö lukioon millä keskiarvolla tahansa?

Muissakin lukioissa keskiarvorajaa on pudotettu. Esimerkiksi Lappeenrannan Kimpisen lukiossa keskiarvoraja oli 7,83 vuonna 2018. Tänä keväänä raja oli 7,25. Kouvolan yhteislyseossa keskiarvoraja on laskussa nyt toista vuotta. Myös kahdessa lukiossa Joensuussa keskiarvoraja laski.

– Keskiarvorajan lasku johtuu siitä, että nyt otetaan sisään ikäluokasta enemmän oppilaita kuin aiemmin, kertoo rehtori Olli Mielonen Kimpisen lukiosta Lappeenrannasta.

Sisään otettavien määrää kasvatettiin Lappeenrannassa sen takia, että kaikki lukiokelpoiset pääsisivät opiskelemaan kotikaupungin lukioon. Tähän mennessä osa ikäryhmästä on joutunut lähtemään lähikuntien lukioon liian korkeiden keskiarvorajojen takia.

– Keskiarvorajan lasku on auttanut ennen kaikkea poikia pääsemään lukioon. Syksyllä meillä aloittaa 84 poikaa ja 96 tyttöä, sanoo Mielonen Kimpisen lukiosta.

Pääsisikö lukioon millä keskiarvolla tahansa, jos ei hakijoita olisi tarpeeksi?

– Lappeenrannassa lasten ja nuorten lautakunta on linjannut, että keskiarvoraja lukio-opintoihin on oltava 7, sanoo Mielonen.

Suurissa kaupungeissa nousua

Lautakunnan linjaus johtuu siitä, että vähintään seiskan keskiarvo antaa vakaamman pohjan lukio-opintoihin. Lukioon on päässyt joissain Suomen kunnissa jopa reilun 5 keskiarvolla.

– Kyllä se vaikeaa tulee olemaan, jos esimerkiksi matematiikassa ja kielissä pohjatiedot ovat heikolla tasolla. Silloin lukio-opinnot voivat käydä vaikeiksi, kertoo rehtori Olli Mielonen.

Keskiarvorajat ovat olleet laskusuunnassa etenkin keskisuurissa ja sitä pienemmissä kaupungeissa tai kunnissa. Monien suurten kaupunkien lukioissa keskiarvorajat ovat nousseet. Näin on tapahtunut esimerkiksi Helsingissä (siirryt toiseen palveluun) ja Tampereella.

Oulussa Haukiputaan lukion keskiarvoraja nousi alle kuudesta yli seitsemään.

YTL: Emme seuraa ranking-listoja

Ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan, ettei siellä kiinnitetä huomiota lukioiden keskiarvorajoihin eikä seurata lukioiden ranking-listoja.

– Niiden merkitys on suomalaisessa koulutusjärjestelmässä olematon. On kuitenkin selvää, että opiskelijoiden lähtötaso vaikuttaa kokonaisuuteen. Sama koe on edessä kaikilla kokelailla, sanoo ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä.

Lukio-opiskelijoiden lähtötasossa on paljon vaihtelua, ja opiskelijat valmistautuvat ylioppilastutkintoon hyvin erilaisista lähtökohdista. Tähkän mukaan ei voida arvioida sitä, lisääntyykö esimerkiksi reputtaneiden määrä niissä lukioissa, joiden opiskelijat ovat perinteisesti kirjoittaneet hyviä arvosanoja.

– Reputtamiseen vaikuttavat niin monet tekijät. Kun tekee kolme vuotta hyvää työtä ja opiskelee tavoitteellisesti, ylioppilastutkinto odottaa. Ei se ole niin pohjakeskiarvosta kiinni vaan motivaatiosta ja halusta oppia, muistuttaa Tähkä.

Helsingin maalariammattikoulun todistus.
Keskiarvorajoja, joilla kouluun pääsee sisään, ei seurata ammattiopistoissa.Minna Rinta-Tassi / Yle

Ammattiopistoon pääsy hankalampaa

Ammattiopintoihin voi olla hieman hankalampi päästä kuin lukioon. Lappeenrannassa ja Imatralla toimivassa Sampon ammattiopistossa aloituspaikkoja oli yhteensä 734. Hakijoita paikkoihin oli hiukan enemmän.

Ammattiopisto Sampon suosituimmilla aloilla hakijoita on ollut kaksi kertaa enemmän kuin aloituspaikkoja on ollut tarjolla.

– Esimerkiksi sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkintoon haki Lappeenrannassa 45. Sisään pääsi 22, kertoo vararehtori Anne Poutanen ammattiopisto Samposta.

Samposta kerrotaan, ettei ammattikoulutuksessa seurata keskiarvoja, joilla opiskelijat opinahjoihin pääsevät sisään.

Sähköalan lisäksi suosittu koulutusala on hius- ja kauneudenhoidon perustutkinto, johon haki Lappeenrannassa 41. Hiukan yli puolet valittiin. Tieto- ja viestintätekniikan koulutukseen oli myös hankala päästä.

Klo 21:43: Juttuun lisätty tietoja muista lukioista.