Surma paljastui kaksi kuukautta teon jälkeen: Parkanon murhasta vaaditaan elinkautista

Neljällä henkilölle vaaditaan rangaistuksia murhaan liittyen.

henkirikokset
Uhri löydettiin läheltä Parkanon juna-asemaa
Yle Tampere

Helmikuussa Parkanossa paljastuneen henkirikoksen syytteet on luettu. Päätekijälle vaaditaan elinkautista vankeutta. Toiselle miehelle vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta.

Kolmannelle miehelle ja vuonna 2001 syntyneelle naiselle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta.

Vuonna 1986 syntynyt mies on kuulusteluissa tunnustanut teon. Syytetyt ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.

Murha sai suurta huomiota, koska se paljastui vasta kuukausia teon jälkeen.

Surmatun löytöpaikka Parkanossa
Surmatun löytöpaikka Parkanossa talvella.Antti Eintola / Yle

Murhatutkintaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa, kun Ylöjärvellä asunut 21-vuotias mies ilmoitettiin kadonneeksi 8. tammikuuta. Poliisin mukaan viimeinen luotettava havainto miehestä oli joulun välipäivinä käyty puhelinkeskustelu.

20. tammikuuta poliisi päätti käynnistää esitutkinnan. Neljä epäiltyä otettiin kiinni 18. helmikuuta.

Jäänteet löytyivät risukasasta

Seuraavalla viikolla poliisi löysi ruumiin jäänteet risukasasta. Löytöpaikka oli yhden epäillyn omistamalla maa-alueella Parkanossa, lähellä junarataa.

Tutkinnassa selvisi, että henkirikos oli tapahtunut jo 28. joulukuuta 2018.

Löytö herätti suurta huomiota.

Syyttäjän mukaan teko on tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa'alla tavalla.

Päätekijää syytetään pahoinpitelystä, murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. Tekoaikaan alle 18-vuotiasta naista syytetään pahoinpitelystä nuorena henkilönä ja avunannosta hautarauhan rikkomiseen.

Hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta vaaditaan toiselle miehistä ehdotonta. Syyttäjä vaatii ehdollista puolestaan miehelle, jota syytetään avunannosta hautarauhan rikkomiseen ja rikoksentekijän suojelemisesta.

Lue lisää:

Parkanon murhasta uutta tietoa: 17-vuotiaan naisen osuus tapahtumiin oli luultua suurempi

Poliisi epäilee Parkanon surmatyötä murhaksi suunnitelmallisuuden vuoksi – eristykset purettiin keskiviikkona rikospaikan ympäriltä

Rikosnimikkeinä murha ja hautarauhan rikkominen: Parkanosta löydetty vainaja surmattu jo joulukuussa