Rysky Riiheläisen kolumni: Kiina kasvaa, Yhdysvallat taantuu ja EU horjuu, mutta missä on Suomen arvio maailman tilanteesta?

Suomalaisilta poliitikoilta kuulee harvoin arviota maailmanpolitiikasta. Uuden ulko- ja turvallisuuspolittisen selonteon kautta sellainen olisi syytä tehdä, kirjoittaa Janne "Rysky" Riiheläinen.

kansainvälinen politiikka
Rysky Riiheläinen
Laura Railamaa / Yle

Maailmanpolitiikka ei ikinä pysy paikallaan, mutta nyt liikettä on paljon ja moneen suuntaan. Kiina kasvaa, Yhdysvallat taantuu, Venäjä puskee ja EU on taas yhdessä käännekohdassa. Taustalla on toki vielä paljon muutakin ja tulevaisuushorisontti on ilmastokriisistä tumma.

Kiina rakentaa kauppareittejä ja erilaisia riippuvuuksia. Sillä on rahaa ostaa maailma ja kärsivällisyyttä muovata sitä tavoitteidensa mukaiseksi. Rakentaa vaikkapa tunneli Tallinnasta Helsinkiin ja sen perään rautatie Jäämerelle. Tällaisilla hankkeilla Kiina levittää aktiivisesti paitsi vaikutusvaltaansa myös omaa tapaansa ajatella ja toimia.

Presidentti Donald Trumpin Yhdysvallat koettaa saada entisajat palaamaan. Trumpin tapa liehitellä diktaattoreja ja kolhia liittolaisiaan on ollut osa hänen sääntöpohjaisesta maailmasta irtautuvaa linjaansa. Tämä tarkoittaa sitä, että pohjimmiltaan Yhdysvaltain takaama maailmanjärjestys muuttuu, eikä tilanne palaa ennalleen Trumpin jälkeenkään.

EU sen sijaan etsii tapoja pitää yllä sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Brexit on hieman odottamattomasti lujittanut unionin yhtenäisyyttä, sillä harvassa ovat enää maansa EU-eroa vaativat. Brittien katastrofaalinen sotku on saanut muutkin ymmärtämään, miten syvälle rakenteisiin Euroopan yhdentyminen on edennyt. Yhtenäisyyttä tarvitaankin, sillä EU on enemmän omillaan kuin ikinä ennen.

Putinin strategiaan kuuluu myös päämäärätietoinen pyrkimys rakentaa yhteiskunta, joka pystyisi toimimaan muusta maailmasta eristettynä.

Venäjä puolestaan puskee takaisin suurvalta-asemaan aggressiivisuudella, jota terävoittää öljyyn ja kaasuun perustuvan, uudistuksia kipeästi kaipaavan kansantalouden nihkeät tulevaisuudennäkymät. Presidentti Vladimir Putinin strategiaan kuuluu myös päämäärätietoinen pyrkimys rakentaa yhteiskunta, joka pystyisi toimimaan muusta maailmasta eristettynä. Sen autonomisuuden voi nähdä yhdenlaisena sotilaallisena kykynä.

Kylmän sodan aikana osapuolet kävivät myös kuumia sotia, mutta eivät suoraan keskenään, sillä se olisi todennäköisesti johtanut ydinsotaan. Nyt tavallinenkin sota riittäisi rakenteiden romahduttamiseen, sillä yksikään moderni yhteiskunta ei kovin kauaa kestäisi globaalien tavarantoimitusketjujen katkeamista. Esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan välillä kulkee kauppatavara, vaikka maat ovat käytännössä sodassa (siirryt toiseen palveluun) keskenään. Kummankaan ei yksinkertaisesti kannata laittaa rajaa kokonaan kiinni edes sotimisen takia.

Se, että kukaan ei halua varsinaisesti sotaa, ei ole ikinä ennenkään estänyt niiden syttymistä.

Nyt valtioiden välistä kamppailua ei siis käydä rintamalinjoilla, vaan pitkin maailmaa kulkevien globaalien virtojen äärellä. Niissä virroissa kulkevat informaatio, ihmiset ja tavarat. Niiden äärellä käytävissä kauppasodissa voittoa tavoittelevat jalkaväen sijaan juristijoukot.

Toki oikeat sodat voivat syttyä vahingossakin. Se, että kukaan ei halua varsinaisesti sotaa, ei ole ikinä ennenkään estänyt niiden syttymistä. Pehmeämpinä pidettyjen keinojen takana häämöttää aina geopoliittisena realiteettinä kuolemaa ja tuhoa tuova rauta.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kirjoitti kirjassaan Poutasään jälkeen näistä virroista ja siitä, miten kovaotteinen valtakamppailu on palannut maailmanpolitiikan päälajiksi. Uusi hallitusohjelma vastaa erinomaisesti Aaltolan vaatimukseen Suomen aktiivisuudesta etujensa ajamisessa. Se asettaa ulkopolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen aktiivisen puolustamisen. Siihen on mainio tilaisuus tämän vuoden jälkipuoliskon ajan, kun Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana.

Nyt käynnissä olevassa murroksessa olisimme yksin heittopusseja.

Ensi talven aikana laaditaan myös uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko parlamentaarisessa ohjauksessa. Perinteenä on, että siinä haetaan mahdollisimman suurta konsensusta kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.

Selonteon pitäisi kertoa selväsanaisesti suomalaisille tilanteesta ja niistä keinoista, joilla yritämme selvitä. Kansalaisten realistinen tilannekuva on olennainen osa kansakunnan kykyä tehdä viisaita ratkaisuja. Ikävä suomalainen perinne on, että poliitikot eivät tähän tilannekuvasta kertomiseen juurikaan ole halunneet panostaa.

Juuri tänään puhutaan Kultarannassa Suomen ja Saksan presidenttien johdolla Euroopan tulevaisuudesta. Euroopan tulevaisuus on myös Suomen tulevaisuus. Nyt käynnissä olevassa murroksessa olisimme yksin heittopusseja. Osana suurempaa kokonaisuutta meillä on kuitenkin hieman paradoksaalisesti mahdollista säilyttää enemmän kansallista liikkumavaraa. Eikä yhteistyön tarvitse tarkoittaa muiden varaan heittäytymistä. Omalla pohjalla seisomisen lisäksi on vieraan apu aina tarpeen.

Janne "Rysky" Riiheläinen

Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.

Aiheesta voi keskustella 17.6.2019 klo 16.00 asti.