Elokuvan monitoimimies Kent Jones Sodankylässä: Kenen tahansa verkkoon oksentama mielipide on muka yhtä arvokas kuin perehtyneen kriitikon

Amerikkalainen kriitikkolegenda Kent Jones teki ensimmäisen fiktionsa kuusikymppisenä, koska ei olisi nuorena osannut.

Sodankylän elokuvajuhla
Kent Jones viihtyi Sodankylän yöttömässä yössä.
Kent Jones viihtyi Sodankylän yöttömässä yössä.Anniliina Lassila / MSFF

Kriitikko, dokumentaristi, elokuvajournalisti ja festivaalijohtaja Kent Jones nauttii Sodankylän elokuvajuhlien tunnelmasta, vaikka onkin aika surullinen mies. Vanhan koulun elokuvaihmisen sielua kirvelee se, miten ahtaalle asiantunteva elokuvakritiikki on mediassa ajettu.

Elokuva-arvostelut, saati vanhemmista elokuvista kirjoitetut, analyyttiset artikkelit saavat vähemmän ja vähemmän palstatilaa. Tilalla on kassamagneettien suoltamaa markkinointimateriaalia ja tähtihaastatteluja, suree Jones.

Erityisesti yleisökommentteihin perustuvat nettipalvelut tekevät hänen mielestään hirveää hallaa elokuvakulttuurille.

– Aikanaan väitettiin, että internet demokratisoi elokuvakritiikin. Se on täyttä hevonpaskaa. Ei sitä demokratisoitu vaan tuhottiin. Kritiikki korvattiin reaktioilla. On toki kiva, että oma elokuvani on saanut hyvät pisteet Rotten Tomatoes -sivuilla, mutta koko sivuston idea on iljettävä. CinemaScore on yhtä vastenmielinen. Ne pitäisi kieltää kokonaan.

Jonesin mielestä on murheellista, että kenen tahansa verkkoon oksentama mielipide on muka yhtä arvokas kuin asiaan perehtyneen kriitikon.

– Todellisen kritiikin suhteen alamme olla jo tyhjiössä. Siitä seuraa, että elokuvasta tulee yhä enemmän pienen piirin salattu kiinnostuksen kohde. Sen sijaan, että elokuva olisi merkittävä osa kulttuuria, josta pitää keskustella, se on jotain mikä liittyy yksiön makuun ja persoonallisiin mieltymyksiin.

Kent Jones jaksaa silti liputtaa elokuvan puolesta. Puheet siitä, että kaikki kiinnostava ja luova olisi siirtynyt televisiotuotantoihin, Jones kuittaa roskana.

– Kyllä minäkin ihailen The Wirea, ja Mad Menin jotkin jaksot ovat ihan ok. Televisio on silti televisiota, elokuva elokuvaa, ihan oma lajinsa. Televisiossa kantava voima on showrunner, ei ohjaaja.

Vuosikymmeniä alaa seurannut Jones huomauttaa, että kunnianhimoisella elokuvalla on aina ollut parempia ja huonompia aikoja.

– Tavallaan aika on aina haastavaa taide-elokuvan rahoitukselle. Parikymmentä vuotta sitten esimerkiksi Assayas sai helpommin rahoitusta, nyt on tiukempaa. Silti elokuvia tehdään ja katsotaan, koska niitä halutaan tehdä ja katsoa. Elokuvateatterin avaaminen on tietenkin aina riskaabelia, mutta aplodit jokaiselle, joka sen tekee.

Esikoiselokuva kuusikymppisenä

Ensimmäisen pitkän fiktioelokuvan ohjaaminen on pelottavaa.

Erityisen pelottavaa se on, jos on koko elämänsä arvostellut muiden tekemiä elokuvia, kirjoittanut elokuvista, tehnyt dokumenttielokuvia elokuvista ja ohjaajista, ja jos työkseen johtaa New Yorkin maineikasta elokuvafestivaalia. Laatuvaatimukset ovat korkealla.

Nyt Kent Jones kuitenkin on Sodankylässä esittelemässä paitsi lempielokuviaan, niin myös ensimmäistä omaa, pitkää fiktioelokuvaansa Dianea.

Jonesin rimakauhua ohjaamisen suhteen lievittivät kokeneet ohjaajaystävät, erityisesti Olivier Assayas. Hän patisti Jonesia toteuttamaan unelmansa sanomalla, että kukaan muu ei sen puolesta taistele.

– Olivier totesi, että asiat ovat pelottavia, kunnes ne eivät enää ole. Hän on usein asettanut itsensä toistuvasti mahdottomaan tilanteeseen; esimerkiksi alkanut kuvata Irma Vepiä tai Carlosia, vaikka rahoitus on ollut levällään, Sodankylän elokuvajuhlilla parhaillaan vieraileva Jones toteaa.

Maaliskuussa kaupalliseen levitykseen tulleen Dianen kuvausten alussa Jonesin usko oli koetuksella. Ensimmäisinä päivinä hän tuskaili sen tunteen kanssa, että koko homma on kertakaikkiaan liikaa, eikä hän pysty siihen.

– Sitten ajattelin, että pelko on vain tunne. Sen yli on mentävä. Jos pakenee pelkojaan, estää itseään liikkumasta eteenpäin. Muistin Assayasin neuvon siitä, että ohjaajan pitää oikeastaan vain vastata kaikkiin kysymyksiin, oli vastaus sitten oikea tai väärä.

Pelon voittaminen kannatti.

Dianen vastaanotto on ollut erinomainen. Jopa ironisen erinomainen, sillä se voitti Jonesin kotikaupungin kilpailevilla elokuvajuhlilla Tribecassa sekä parhaan käsikirjoituksen, parhaan kuvauksen, että parhaan elokuvan sarjat. Elokuvalehdissä asiasta saatiin irti hilpeitä otsikoita.

Jones uskoo, että elokuva on koskettanut ihmisiä, koska hänen intohimonsa omasta elämästä kumpuavaan kertomukseen välittyy valkokankaalta. Jones kehitteli tarinaansa yli 20 vuotta.

– Kun näkee elokuvan, jonka on tehnyt mukavuusalueellaan pysyvä ihminen, siitä voi tulla ehkä ihan nautittava kokemus. Mitään sellaista siltä pohjalta ei synny, mistä tämänkaltaisilla elokuvafestivaaleilla innostuttaisiin.

Intohimon lisäksi Jonesilla oli apunaan kovan linjan tukijoita.

Kent Jones ranskalaisen ohjaajan, Arnaud Desplechinin kanssa elokuvateatteri Lapinsuun edustalla.
Kent Jones ranskalaisen ohjaajan, Arnaud Desplechinin kanssa elokuvateatteri Lapinsuun edustalla.Venni Ahlberg / MSFF

"Maailmani oli naisten dominoima"

Pitkän fiktioelokuvan tekeminen oli houkutellut Jonesia jo vuosia.

– Mitä enemmän kirjoitin elokuvista, sitä enemmän minua kiinnostivat elokuvantekemisen perusasiat. Täytyy sanoa, että suuri osa kritiikeistä, joita nuorempana kirjoitin ja luin, on todella kaukana siitä, mitä elokuvanteko oikeasti on.

Jones sanoo, että oikea hetki elokuvan tekemiseen oli vasta nyt. Nuorempana hän ei mielestään olisi osannut tehdä sitä elokuvaa, jonka halusi: elokuvaa isotädeistään ja muista naisista, joiden keskellä hän on kasvanut.

– Olin ainoa lapsi, äitini oli ainoa lapsi ja isäni oli ainoa lapsi, mutta isoäitini oli vanhin suuresta sisarusjoukosta. Miehet olivat hiljaisempia ja vahingoittuneita. Isäni oli käynyt sodan, ja kaikki isosetäni olivat olleet sodassa. Maailmani oli naisten dominoima, olin jopa ensimmäinen poika tyttökoulussa.

Diane kertoo hiipuvassa pikkukaupungissa asuvasta iäkkäästä naisesta (Mary Kay Place), joka käyttää elämänsä muiden auttamiseen, on kyse sitten soppakeittiön köyhistä, tai kuolevasta serkusta. Erityisen kiinni päähenkilö on narkomaanipojassaan Brianissa (Jake Lacy).

Kun äidin ja pojan välinen dynamiikka hajoaa, alkavat syyllisyys ja muistot piinata äitiä. Elokuvan olennainen kysymys on se, ajaako Dianea uhrautuva kiltteys, vai vimmainen yritys hyvittää menneisyyden syntinsä.

Diane on pitkälti tarina siitä, millaista roolia syyllisyys näyttelee ihmisten elämässä. Äitini oli ihminen, jolle syyllisyys oli välttämätön elementti kaikessa, mitä hän teki. Olen myös myötäelänyt läheisen ihmiseni kokemuksen tällaisesta äitisuhteesta, jossa uupunut äiti ilmestyy aina paikalle, ja tekee aina sen, mitä on ennenkin tehnyt: luottaa, vaikka poika valehtelee.

- Tiesin siitä saakka, kun näin Mary Kay Placen Coppolan Sateentekijässä 1997, että haluan hänet elokuvani pääosaan, sanoo Jones.
- Tiesin siitä saakka, kun näin Mary Kay Placen Coppolan Sateentekijässä 1997, että haluan hänet elokuvani pääosaan, sanoo Jones.Sight Unseen Pictures

Vinkkejä Jarmuschilta ja Wellesiltä

Dianen loppukiitokset ovat kuin amerikkalaisen elokuvan kuka kukin on -lista. Yksi vastaavista tuottajista on Jonesin hyvä ystävä Martin Scorsese, jonka kanssa Jones on tehnyt useita dokumenttielokuvia.

– Marty on aina ollut hirveän rohkaiseva. Kun tuli oikea hetki tehdä Diane, oli itsestäänselvää, että hän on tuottajana.

Jones kävi elokuvansa Scorsesen kanssa läpi kuva kuvalta. Kaikkia ohjaajamestarin ehdotuksia Jones ei toteuttanut.

Nuorempana Jones olisi saattanut herkästi kuunnella muita enemmän kuin itseään – tai matkia tietoisesti ihailemiensa ohjaajien tyyliä. Nyt hän saattoi omaa näkemystään vaarantamatta pirauttaa kaverilleen Jim Jarmuschille, ja kysyä vinkkejä siitä, miten hän sai Patersonissa (2016) kuviinsa tietynlaisen pehmeyden. Jones varasti kikkoja myös Orson Wellesiltä.

– Tuollaiset vinkit ovat juuri niitä elokuvanteon perusasioita. Otan kohteliaisuutena sen, että ihmiset ovat olleet yllättyneitä siitä, etten tehnyt vaikka hitchcockmaista elokuvaa.

Olennaista oli kysyä neuvoa muiltakin kuin veteraaniohjaajilta. Kontaktiensa avulla Jones sai ympärilleen kokeneen joukkueen. Hän on kiitollinen osaamisesta, jota kokeneet tekijät gafferista tuotantosuunnittelijaan toivat mukanaan.

– Tiesin, että jos sekunninkin ajan esitän tietäväni jotain, mitä en tiedä, tuhlaan sekä omaani, että muiden aikaa. Erityinen ilmestys minulle oli pukusuunnittelijaan tutustuminen. Hän lähestyi elokuvaa niin poeettisesti, henkilön kautta, että se oli todella vaikuttavaa. Tulimme niin hyvin juttuun, että nyt olemme naimisissa.

Jones esitteli Sodankylässä yleisölle paitsi oman Dianensa, myös kolme muuta elokuvaa.
Jones esitteli Sodankylässä yleisölle paitsi oman Dianensa, myös kolme muuta elokuvaa. Juuso Hirvonen /MSFF