1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tampere

Tytäryhtiöt alkavat olla merkittävä tulonlähde Tampereen kaupungille

Viime vuonna yhtiöt tulouttivat kaupungille osinkoja 29,3 miljoonaa euroa.

Tampere
Hämpin parkki sisältä.
Finnparkin pysäköintiluola P-Hämppi.Petri Aaltonen / Yle

Tampereen tytäryhtiöiden kuten sähkölaitoksen osingot alkavat olla merkittävä tulonlähde kaupungille.

Kaupunginhallituksen konsernijaoston katsauksen mukaan vuonna 2018 yhtiöt tulouttivat omistajalleen eli Tampereen kaupungille 29,3 miljoonaa euroa.

Kasvu edellisvuodesta oli 53 prosenttia eli kymmenisen miljoonaa. Sähkölaitoksen lisäksi osingonmaksajia ovat esimerkiksi Finnpark, YH-kodit ja uutena Pirkanmaan Jätehuolto.

Kuntien toiminnan yhtiöittämistä on myös arvosteltu siitä, että niissä voi kansalaisille tärkeitä asioita jäädä piiloon liikesalaisuuden taakse.

Lue seuraavaksi