Euroopan kemikaaliviraston tuleva toimistotalo Helsingin Telakkarannassa myyty – Kauppahinta 135 miljoonaa euroa

Toimistorakennus valmistuu Helsingin Telakkarantaan tämän vuoden lopussa.

Euroopan kemikaalivirasto (ECHA)
Tältä uusi rakennus näyttää Kaivopuistosta päin saapuville.
L-Arkkitehdit

Rakennuskonserni Skanska on myynyt Euroopan kemikaaliviraston (ECHA eli European Chemicals Agency) käyttöön tulevan toimistotalon Helsingin Telakkarannassa.

Skanskan tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan, että toimistotalon osti Hansainvest Real Estate noin 135 miljoonalla eurolla.

Euroopan kemikaaliviraston käyttöön tuleva toimistotalo on vielä rakenteilla, ja sen pitäisi valmistua tämän vuoden lopulla. Kemikaaliviraston on tarkoitus käynnistää toimintonsa uusissa tiloissa ensi vuoden alussa.

Kiinteistö siirtyy uudelle omistajalleen samoihin aikoihin tammikuussa 2020.

Vuonna 2007 perustetussa kemikaalivirastossa työskentelee noin 600 henkeä. Tällä hetkellä Euroopan kemikaalivirastolla on tilat Helsingin keskustassa Annankadulla.

Telakkarantaan parhaillaan rakennettava kemikaaliviraston uusi toimitalo on 8-kerroksinen uudisrakennus, jonka osaksi on jätetty vanha punatiilinen suojeltu puutyöpajarakennus. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa L-Arkkitehdit-yhtiö.

Lisäksi vieressä sijaitseva suojeltu vanha konepajarakennus aiotaan uudistaa, ja siihen tehdä kokous- ja tapahtumakeskus. Koko rakennuskokonaisuuteen on tulossa yhteensä noin 17 700 neliötä vuokrattavaa tilaa.

Koko Telakkarannan alueella on meneillään uudistus, ja kokonaisuudessaan alueen arvioidaan valmistuvan noin vuonna 2025.

Helsingin Telakkarantaan, Hietalahden torin viereen, rakennetaan toimistotiloja, joihin muuttaa muun muassa EU:n kemikaalivirasto.
L-Arkkitehdit

Lue myös:

EU:n kemikaalivirasto saa uuden rakennuksen Helsinkiin – 650 työntekijää muuttaa historialliselle telakka-alueelle

Museolaivoja Helsingin Telakkarantaan? Asuntorakentaminen alkaa parin vuoden päästä