Kari Enqvistin kolumni: Pysyvä kesäaika maksimoisi päivänvalon määrän kaikille suomalaisille

Pysyvästi talviaikaan siirtyminen olisi virhe, kirjoittaa Kari Enqvist.

Talvi- ja kesäaika
Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018
Antti Haanpää

Kellojen sumplimisen kesä- ja talviaikoihin pitäisi kahden vuoden kuluttua olla historiaa. Näin on Euroopan unionissa sovittu, vieläpä Suomen aloitteesta. Lisäksi edellinen hallitus on alustavasti ilmoittanut, että Suomi siirtyy pysyvään talviaikaan.

Tämä olisi mielestäni suuri virhe.

Viime syksynä Oikeusministeriön järjestämässä kansalaiskyselyssä talviaika voitti niukin numeroin 52-48. Vastaajia oli kuitenkin vain kaksitoista prosenttia väestöstä. Siksi lopullisen päätöksen perustaminen kyselyyn arveluttaa. Samoilla lukemilla Britannia ryhtyi näet toteuttamaan katastrofaalista brexitiä.

Talviaikaa ovat kannattaneet esimerkiksi unitutkijat. Heidän mukaansa pysyvä kesäaika lisäisi väsymystä ja alakuloa. Kesäajan pimeämmät talviaamut voisivat haitata unirytmiä. Toisaalta, jos muistelen kaikkia elämäni marraskuisia aamuja, minun on vaikea kuvitella, miten väsymys ja alakulo voisi enää niistä syventyä.

Yleensäkin kesä- tai talviajan puoltolauseet ovat olleet paljolti pelkkiä mutusirpaleita.

Pysyvään kesäaikaan tähtäävä kansalaisaloite ylti äskettäin viidenkymmenentuhannen allekirjoituksen yli, joten asia tulee Eduskunnan käsittelyyn. Aloitteessa kesäaikaa perusteltiin muun muassa lasten ulkoilumahdollisuuksilla.

Tämäkään argumentti ei minua vakuuta. Yleensäkin kesä- tai talviajan puoltolauseet ovat olleet paljolti pelkkiä mutusirpaleita.

Mielestäni oleellisin on kysymys: kummalla valinnalla maksimoimme hereilläoloajan päivänvalon?

Pysyvä kesäaika toisi keskipäivän hetken lähemmäksi yhteiskunnan vuorokausirytmin keskikohtaa eli kello kolmea iltapäivällä.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että vuorokauden aikana nukumme kahdeksan tuntia ja pysymme jotenkuten pystyssä kuusitoista. Todellisuudessa nukkumiseen käytetty keskimääräinen aika on vähäisempi, mutta sillä ei tässä yhteydessä ole merkitystä.

Tuo kuusitoista tuntia alkaa tyypillisesti kello seitsemältä ja kestää iltayhteentoista. Tämä rytmi on syntynyt kuin itsestään työelämän ja televisiosarjojen lähetysaikojen muokkaamana. Jotta kaikki tarjolla oleva päivänvalo sattuisi tähän haarukkaan, Auringon tulisi olla korkeimmillaan sen puolivälissä.

Se tarkoittaisi kello kolmea iltapäivällä.

Hetki, jolloin Aurinko on korkeimmillaan eli etelässä, vaihtelee vuoden aikana noin kahdenkymmenenviiden minuutin verran. Tämä on mainio todiste Newtonin lakien puolesta, mutta jätettäköön ihastelu toiseen kertaan.

Totean ainoastaan, että Helsingissä Aurinko on talviajan mukaisesti etelässä myöhäisimmillään noin puoli yksi, kesäajan mukaan noin puoli kaksi.

Tilanne Oulussa on samanlainen. Sen sijaan esimerkiksi Turussa keskipäivän hetki sattuu kymmenkunta minuuttia myöhemmin. Vastaavasti Joensuu on Turkuun nähden puoli tuntia etuajassa.

Summa summarum: pysyvä kesäaika toisi keskipäivän hetken lähemmäksi yhteiskunnan vuorokausirytmin keskikohtaa eli kello kolmea iltapäivällä. Se maksimoisi päivänvalon määrän kaikille suomalaisille.

Sama lopputulema saataisiin myös aikavyöhykkeen vaihdolla.

Kuuteentoista valveillaolotuntiin mahtuu Suomessa tietysti vuoden mittaan pimeyttäkin. Helsingissä nuo tunnit ovat kokonaan valoista aikaa vain kolmen ja puolen kuukauden verran. Oulussa valolla herkutellaan neljä kuukautta.

Kuten tiedämme, Oulussa lasku lankeaa maksettavaksi talvella. Kesäajan mukaan joulukuun jälkipuoliskolla Aurinko nousisi siellä puoli kaksitoista ja laskisi kello kolme. Helsingissä auringonnousu tapahtuisi vastaavasti kymmenen ja auringonlasku neljän jälkeen.

Kesäaika maksimoi päivänpaisteen, mutta talviaamut olisivat pimeitä totuttua pitempään.

Mutta ei ole mitään syytä, miksi esimerkiksi nuorison täytyisi raahautua kouluun kukonlaulun aikaan.

Mutta kuka käskee heräämään liian aikaisin? Nykyinen työpäivänormi on peruja kaukaiselta agraariajalta. Siinä näkyy protestanttien masokistinen eetos. Otsasi hiessä on sinun leipäsi tienaaman ja mieluusti ankeassa pimeydessä, jotta oikein ottaisi päähän.

Mutta ei ole mitään syytä, miksi esimerkiksi nuorison täytyisi raahautua kouluun kukonlaulun aikaan. Suuri osa kaupoistakin avaa ovensa vasta aamukymmeltä. Se on hetki, jolloin jättimarketit heräävät kunnolla elämään. Eläkeläisillä ei periaatteessa taas olisi aamusta kiire minnekään.

Pysyvän kesäajan myötä virastojen ja yhteiskunnan rattaat voisi siis survaista pyörimään nykyistä myöhemmin. Kesäaika sopisi myös vuorotyöläisille. Aamuvuoro ei tällä hetkellä näe keskitalvella vilaustakaan sinisestä taivaasta. Pimeää on mennen tullen.

Toista olisi kesäajassa. Kun aamuvuorolainen sulkee oven takanaan kello kolmelta, tammikuun valo kietoisi hänet syliinsä aina Oulua myöten kuin juhannuksesta vihjaten.

Jos sillä ajatuksella ei alakulo poistu, ei sitten millään.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Aiheesta voi keskustella 19.6. klo 22.00 asti.