Maanteiden varsia niitetään taas näkyvyyden parantamiseksi – lupiinejakaan ei säästetä, sillä ne valtaavat liikaa alaa muilta kasveilta

Valta- ja kantateiden tienvarret niitetään ELY-keskuksen mukaan pääsääntöisesti kahteen kertaan.

tiet
Lupiineja tien varrella
Yleisin ja laajimmalle tienvarsilla levinnyt vieraslaji on lupiini, joka valtaa koko ajan lisää alueita alkuperäiseltä kasvillisuudelta.Jari Tanskanen / Yle

Maanteillä niitetään ja raivataan taas teiden varsia. Tällä edistetään liikenneturvallisuutta.

– Esteetön näkyvyys korostuu etenkin kaarteissa sekä liittymien kohdilla ja sillä ehkäistään myös eläinonnettomuuksia, antamalla kuljettajille lisää reagointiaikaa, kertoo tiedotteessa ELY-keskuksen kunnossapitoyksikön päällikkö Vesa Partanen.

Lisäksi niitoilla ylläpidetään ELY-keskuksen mukaan luonnon monimuotoisuutta, kun teiden varsille kuulumattomat vieraslajit poistetaan. Yleisin ja laajimmalle tienvarsilla levinnyt vieraslaji on lupiini, joka valtaa koko ajan lisää alueita alkuperäiseltä kasvillisuudelta. Siksi niitä ei säästetä niittojen yhteydessä.

Valta- ja kantateiden tienvarret niitetään pääsääntöisesti kahteen kertaan. Ensimmäinen kerta on kesäkuun puolivälin jälkeen, jolloin niitto ulottuu vain kahden metrin etäisyydelle tien reunasta. Toisella kerralla kasveja niitetään 4–6 metrin päästä tien reunasta ennen elokuun loppua.

Muiden teiden varsien niitto ajoittuu pääosin loppukesälle ja niittoleveys on kaksi metriä.