Pohjois-Savoon oma 10 miljoonan euron rahasto, jolla tuetaan maakunnan kasvuhakuisia yrityksiä

Kuopion, Iisalmen ja Varkauden kaupunkien osuus pääomasijoitusrahastossa on 2,2 miljoonaa euroa, ELY-keskuksen 4,9 miljoonaa euroa ja yksityisten sijoittajien 2,9 miljoonaa euroa.

rahastot
Sadan euron seteleitä
Samoilla tuloilla voi maksaa miljoona euroa vähemmän veroja, jos onnistuu ansaitsemaan summan pääomatulona.Jyrki Lyytikkä / Yle

Pohjois-Savoon syntyy paikallinen pääomasijoitusrahasto, joka sijoittaa pääasiassa pohjoissavolaisiin alkuvaiheen kasvuhakuisiin yrityksiin.

Aiemmin Pohjois-Savosta kokonaan puuttunut pääomasijoitusrahasto on kooltaan kymmenen miljoonaa euroa ja se kattaa koko maakunnan yritykset. Rahaston on tarkoitus aloittaa toimintansa kuluvan vuoden aikana.

Pääomarahaston tavoitteena on alueen elinvoimaisuuden kasvattaminen, uusien yritysten syntyminen, yritysten kasvun tukeminen sekä myönteinen työpaikkakehitys Pohjois-Savossa. Se nopeuttaa ja vahvistaa maakunnan yritysten markkinoille menoa, kasvua ja turvaa rahoituksen saatavuuden. Rahaston uskotaan myös helpottavan yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edellytyksiä.

Sijoituksia haetaan yksityisiltä ja julkisilta toimijoilta

Rahasto on toimialariippumaton ja toimii uutena ja erilaisena rahoitusvaihtoehtona maakunnan yrityksille. Mukana rahaston synnyttämisessä ovat olleet Kuopion, Iisalmen ja Varkauden kaupungit, ELY-keskus ja elinkeinoelämän kumppanit.

Seuraavaksi pääomasijoitusrahastoon on tarkoitus hakea sijoittajia yksityiseltä ja julkiselta puolelta. Rahaston hallinnoijaa haetaan julkisella kilpailutuksella.

Kuopion, Iisalmen ja Varkauden kaupunkien rahoitusosuus pääomasijoitusrahastossa on 2,2 miljoonaa euroa, ELY-keskuksen osuus on 4,9 miljoonaa euroa ja yksityisten sijoittajien 2,9 miljoonaa euroa.