Kiertävä matkalaukkutaide voi jarruttaa muistisairauksia – Forssassa kokeillaan kekseliästä tapaa piristää iäkkäitä

Projekti on paikallisen kotihoitoyrityksen ja kuvataidekoulun yhteisponnistus.

Vanhukset ja ikääntyminen
Matkalaukkuun tehty taideteos, jota taiteilija esittelee ikäihmisille.
12-vuotias Juulia Lund (kesk.) esittelee matkalaukkuteosta 93-vuotiaalle Soini Hellstenille (vas.).Lauri Rautavuori / Yle

Palvelunsa suorittanut, hieman rähjäinen matkalaukku aukeaa Soini Hellstenin, 93, ja Sinikka Malkosen, 90, silmien edessä. Laukusta paljastuu taideteos Lapsuuden muistoja.

Avatun matkalaukun toiseen puolikkaaseen on maalattu versiointi suomalaisen taidemaalari Ferdinand von Wrightin ikonisesta Taistelevat metsot -teoksesta, jonka päälle voi tehdä samaisesta teoksesta palapelin.

Matkalaukun toiseen puoleen on taiteiltu maalaismaisema, jossa lapsuudesta monelle tutut käpylehmät laiduntavat. Soini Hellsten kasvoi maaseudulla.

– Meillä oli lehmiä ja lapsena leikimme samalla tavalla käpylehmillä. Enköhän jotenkuten osaisi tehdä tuollaisen vieläkin. Sitähän sanotaan, että vanhana tulee taas lapseksi.

90-vuotias nainen ja 12-vuotias tyttö.
Matkalaukkutaide nosti muistot pintaan Sinikka Malkosella (vas.). Vieressä toinen taiteilijoista, Lempi Lintukorpi.Lauri Rautavuori / Yle

Kolme vuotta Hellsteniä nuorempi Sinikka Malkonenkin muistaa käpylehmät.

– Meillä nämä oli käpylampaita. Käpylehmät tehtiin sitten kuusenkävyistä.

"Fiilikset voivat rönsyillä aika leveälle"

Taidematkalaukuissa on kyse uudenlaisesta tavasta virkistää iäkkäiden arkea ja mieltä. Forssalainen kotihoitoyritys Wallaton kysyi Forssan kuvataidekoulua mukaan yhteiseen projektiin, jonka lopputuote laukut ovat. Laukkuja kierrätetään Wallattoman asiakkailla.

Taiteen on tutkittu edesauttavan muistisairauksista kärsivien kuntoutumista.

– Nämä herättävät tosi paljon muistoja, kun on tuttuja vanhoja taideteoksia. Tai mikä sen ihanampaa kuin tuossa nuo käpylehmät. Varmaan joka ainoa näistä meidän kasikymppisistä on joskus tehnyt käpylehmiä, sanoo Wallaton Oy:n muistikoordinaattori Kirsi Uusimäki.

Eniten taidematkalaukuista hyötyvät ne vanhat ihmiset, jotka eivät enää pääse liikkumaan kotinsa ulkopuolelle. Taide virkistää ja synnyttää keskustelua.

– Kaikenlaisia muistoja, tunnelmia ja ajatuksia herää. Ne fiilikset voivat rönsyillä aika leveälle ja pitkällekin, Uusimäki kertoo.

"Voi tulla jopa tippa linssiin"

Lapsuuden muistoja -nimisen taidematkalaukkuteoksen ovat tehneet 12-vuotiaat kuvataidekoulun oppilaat Lempi Lintukorpi ja Juulia Lund. Tytöt kokivat teoksen merkittäväksi, koska sillä tehdään hyvää toiselle.

– Halusimme iloisia ja piristäviä värejä, jotka osuvat helposti silmään ja tuovat hymyä huuleen. Voi tulla jopa tippa linssiin, kun omat lapsuusmuistot tulevat pintaan. Niihin voi sitten palata rauhassa ja kuvitella elämää silloin, Lintukorpi selittää.

Taideteos matkalaukussa.
Käpylehmät ovat tuttu näky monen lapsuudesta.Lauri Rautavuori / Yle

Mitäpä jos matkalaukkutaiteesta tuleekin Forssassa jatkuva perinne? Millaisia matkalaukkuja nyt 12-vuotiaat tytöt availisivat vuosikymmenten kuluttua?

– Sitten kun me ollaan 90, siellä on varmaankin puhelimia ja muuta nykyaikaan liittyvää, Juulia Lund arvelee.

– Teknologia olisi varmasti isossa osassa. Ehkä se nykyajan koulunkäynti ja kavereiden kanssa oleminen näkyisi. Puiston penkki tai uimaranta, jossa vietetään paljon aikaa, veikkaa Lempi Lintukorpi.