Juha Pasoja Kemin Palloseuran junioripäälliköksi ja Kemi Cityn päävalmentajaksi

Kemi City FC:n taustayhtiössä on tapahtunut muutoksia, kun paikalliset seurat ovat hankkineet yhtiön osakkeita.

Kemi
Päävalmentaja Juha Pasoja ja hyökkääjä Sasa Jovovic,
Kimmo Hiltula / Yle

Entinen maajoukkuepelaaja Juha Pasoja ottaa vastuulleen Kemin Palloseuran junioripäällikön työt. Hän toimii myös Kolmosessa pelaavan Kemi City FC:n päävalmentajana. Sopimukset kattavat tämän ja ensi kauden.

– Junioripuolella on tarkoitus on saada sellaiselle tolalle, että sieltä jonain päivänä tulee edustukseen pelaajia, määrittelee Pasoja.

Tarkoituksena on valmennusjärjestelmän ja -olosuhteiden lisäksi kehittää myös pelaajia yksilöinä.

Kemi CItyn edustusjoukkueen valmennusvastuun Pasoja ottaa tulevana maanantaina.

– Edetään rauhassa, mikään pakko ei ole nousta vielä kauden päätteeksi. Tietenkin nousu otetaan vastaan, sanoo Pasoja, joka myöntää tuntevansa nykyjoukueen vain pintapuolisesti.

Tuttu vahvistus hyökkäykseen

Kemi City FC kertoi Pasojan sopimuksen julkaisun yhteydessä myös pelaajahankinnasta.

Joukkueen vahvuuteen liittyy Saša Jovovic tämän ja kaksi seuraavaa kautta kattavalla sopimuksella. Serbihyökkääjä on kemiläisen jalkapallon ystäville tuttu, sillä hän pelasi PS Kemissä vuosina 2014-2016.

Pasoja ja Jovovic vaikuttivat molemmat yhtä aikaa Jyväskylässä kaudella 2017, toinen valmentajana ja toinen pelaajana.

Paikalliset seurat mukaan taustayhtiöön

Myös Kemi Cityn taustayhtiössä Kemi Football Oy:ssä on tapahtunut. Seuran puheenjohtajuuden jättänyt Mark Tivey on luopunut 30 prosentin osuudestaan. Osansa Tiveyn osakepotista ovat lunastaneet tai lunastamassa kemiläiset jalkapalloseurat.

Englantilainen Redstrike omistaa edelleen yhtiöstä 40 prosenttia ja Arto Hakala 30 prosenttia.

Lue myös:

Veikkausliigassa väsynyt suomalaisvalmentaja lähti Ghanaan ja yllättyi lähes kaikesta – Juha Pasoja koulii Afrikan huippumaan kovimpia lupauksia Euroopan kentille: ”En osannut yhtään varautua”

Futsal-seura FC Kemi irtautuu Kemi Football Oy:stä

Kemin uuden jalkapalloseuran takana kansainvälisiä nimiä – pelaajien kehittäminen on tärkein tehtävä