Trump: Iran syyllinen Omaninlahden tankkeri-iskuun – "Seuraukset jäävät nähtäviksi"

Yhdysvallat on julkaissut videon, jonka se sanoo todistavan Iranin syyllisyyden. Perjantai-iltana Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt sanoi Iranin olevan lähes varmasti syyllinen.

Iran
Donald Trump
Presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvalloilla on todisteet Iranin syyllisyydestä. Kuva on otettu torstaina Valkoisessa talossa.Shawn Thew / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää Irania syyllisenä Omaninlahdella torstaina tehtyyn iskuun kahta tankkeria vastaan. Trump kertoi näkemyksistään Fox News -uutiskanavan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Yhdysvallat julkaisi aiemmin videon, joka sen mukaan näyttää iranilaisen veneen toisen tankkerin vieressä. Videota on tulkittu niin, että veneessä olevat henkilöt yrittävät irrottaa tankkerin kyljessä kiinni olevaa magneettimiinaa.

Trump vetosi haastattelussa samaan videoon todisteena Iranin syyllisyydestä.

– Luulen, että yksi miinoista ei räjähtänyt ja siinä on todennäköisesti nähtävissä Iranin "kädenjäljet" (Iran written all over it), Trump sanoi.

Reikä ja miina Kokuka Corageousin kyljessä
Reikä ja miina (oikealla) Kokuka Corageousin kyljessä.Yhdysvaltain puolustusvoimat / EPA

Kysymykseen siitä kuinka Yhdysvallat vastaa tapaukseen ja estää vastaavan toistumisen Trump vastasi, että se jää nähtäväksi.

Iran on aiemmin uhannut sulkea öljykuljetusten kannalta tärkeän Hormuzinsalmen, jos tilanne kärjistyy. Trumpin mukaan salmen sulkeminen ei onnistu, ei ainakaan pitkäksi aikaa.

"Iran lähes varmasti syyllinen"

Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt totesi perjantai-iltana, että Iran on lähes varmasti syyllinen tankkeri-iskuihin.

– Oma arviomme johtaa siihen johtopäätökseen, että Iran on lähes varmasti vastuussa iskuista, Hunt sanoi.

Hänen mukaansa tuoremmat iskut noudattavat mallia, jolla Iran horjuttaa alueen tasapainoa ja aiheuttaa vaaraa.

"Kaksi lentävää esinettä"

Norjalaisomistuksessa oleva Front Altair -tankkeri ja japanilaisomistuksessa oleva Kokuka Courageous -tankkeri vaurioituivat torstaina sattuneissa räjähdyksissä. Alusten henkilöstö evakuoitiin.

Kokuka Courageousin miehistö on palannut alukselle ja se on matkalla kohti Yhdistyneitä Arabiemiirikuntia Yhdysvaltain laivaston avustamana.

Japanilaistankkerin omistajayhtiön Kokuka Sangyon toimitusjohtajan Yutaka Katadan mukaan miehistö on raportoinut havainneensa kaksi "lentävää esinettä" ennen aluksen vaurioitumista.

Lähde: Norjalaisaluksen hinausta häiritty

Uutistoimisto Reutersille puhuneen nimettömän yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan iranilaiset pikaveneet olisivat estäneet perjantaina norjalaisomisteisen tankkerin hinaamisen Omaninlahdella.

Lähteen mukaan kyseiset pikaveneet kuuluisivat Iranin armeijalle. Tiedot ovat vahvistamattomia.

Lisää aiheesta:

USA syyttää, Iran kiistää – Omaninlahden laivaiskujen tekijä on yhä mysteeri, ja "tilanne voi kärjistyä nopeasti"

Yhdysvallat julkaisi videon, jolla Iran poistaa sen mukaan miinaa iskun kohteeksi joutuneen aluksen rungosta – Varoittaa Iranin "selvästä uhasta"

Omaninlahden tankkeriräjähdyksille etsitään selitystä – Yhdysvallat syyttää suoraan Irania iskuista

Kaksi tankkialusta hyökkäyksen kohteina Persianlahdella

Lähteet: Reuters, AP, AFP