"Kun untuvikko joutuu veden varaan, niin kyllä sillä on heikot oltavat" – kevätmyrskyn jäljet Perämeren lintuluodoilla ovat karut

Pahimmillaan myrskyn mukana noussut vesi on voinut tuhota jopa yli puolet paikallisista lokkien pesinnöistä.

linnut
Aallot tyrskyää aallonmurtajaan
Toukokuun lopussa puhaltanut myrsky nosti meriveden monin paikoin lintuluodoille ja tuhosi pesintöjä.Laura Valta / Yle

Kaksi viikkoa sitten korkealle noussut merivesi hautasi alleen Perämeren rannikon luodot sekä rantakaistaleet. Samalla monien lintulajien pesät sekä vielä kuoriutumista odottavat poikaset huuhtoutuivat mereen.

Päivittäin lintuja seuraavan Jouko Kärkkäisen myrskynjälkeiset havainnot ovat surullista kuultavaa.

– Kun katsotaan Selkämatalaa, jossa on ollut vähintään 60–70 paria pikkulokkeja pesimässä, niin ei siellä näkynyt kuin yksi kappale pesimässä tällä hetkellä. Varsin heikoilta näyttää, Kemi–Tornion lintuharrastajien Xenus ry:n varapuheenjohtaja Jouko Kärkkäinen pohtii mietteliäänä.

Myrsky oli tuhoisa monelle rannikolla pesivälle lajille.

– Rantalinnuilla, jotka pesivät matalilla luodoilla, on todennäköisesti tuhoutunut suurimmalla osalla pesät kokonaan, Kärkkäinen arvioi.

Kärkkäisen mukaan myrskytuhoista kärsineisiin ranta-asukkaisiin lukeutuvat selkälokki, kalalokki, naurulokki, tiira, karikukko, punajalkaviklo sekä rantasipi.

Lokkien pesistä saattoi mennä jopa yli puolet

Monella merilintulajilla poikasmenetykset ovat olleet suuria. Esimerkiksi kalalokeilla ja naurulokeilla jopa yli puolet pesinnöistä on voinut tuhoutua, pelkää Kärkkäinen.

– Naurulokeilla huomattava osa, sanoisin, saattaa joku 80 prosenttia, tiiroissa sitten puolet ainakin. Merenrannan kahlaajalinnuilla karikukolla ja punajalkaviklolla se on vähän kiikun kaakun, että miten ne ovat kerenneet aloittamaan pesintänsä.

Osa pesänsä menettäneistä linnuista voi vielä yrittää uusintapesintää tälle kesälle, mutta toisille se on jo liian myöhäistä.

– Aikaisin pesintänsä aloittavilla puolisukeltajasorsillakin tuli vasta sen myrskyn taitteessa tuli ensimmäiset poikaset ja ne ovat tuhoutuneet käytännössä kokonaan. Lajin koirasmuutto on jo alkanut, joten koiraat ovat lähteneet lätkimään, niin eipä sitä oikein yksin naaraskaan voi uutta pesää tehdä.

– Voi olla, että joku pohjoisesta muuttava sorsa voi sitten tulla kimppaan ja uutta pesintää tulla, mutta kyllä se heikolta näyttää, Kärkkäinen miettii.

"Kyllä se vähän masentaakin"

Osa linnunpoikasista oli ehtinyt jo kuoriutua ennen myrskyä, mutta niillekin kylmä vesi on voinut koitua kohtaloksi.

– Kun untuvikko joutuu veden varaan, niin kyllä sillä on heikot oltavat. Kyllä se vaatii sitä höyhenpukua, niin silloin ne kestää ja se suojaa niitä kylmältä.

Meri-Lapissa lintuharrastajat seurasivat rannikkoa piiskannutta rajuilmaa haikein mielin.

– Se kuuluu elämään, mutta kyllä se vähän masentaakin. Kyllähän sitä mielellään näkisi, että kannat olisivat hyvässä nousussa ja niillä olisi mahdollisuus levitä muuallekin sitten, sanoo Xenus ry:n varapuheenjohtaja Jouko Kärkkäinen.

Lue myös:

Myrskytuuli riehui Perämeren pohjukassa: huopakatto rullaantui irti, koulusta katkesi sähköt ja junaliikenne meni poikki