Palkittu elokuvaohjaaja Teemu Nikki: "Siinä on eksotiikkaa, että olen itseoppinut sikafarmarin poika"

Komediaa vakavista aiheista tekevä elokuvaohjaaja on nykyisin tyytyväinen, ettei päässyt elokuvakouluun.

elokuvat
Ohjaaja Teemu NIkki NIMBY-elokuvan kuvauksissa
Elokuvaohjaaja Teemu NIkki (kesk.) työryhmänsä kanssa NIMBY-elokuvan kuvauksissa Forssassa.Ville Välimäki / Yle

Teemu Nikki on yksi tämän hetken puhutuimmista elokuvaohjaajista. Nikki työryhmineen on tarttunut töissään niin mielenterveysongelmiin, eutanasiaan kuin eläinten lopettamiseenkin. Parhaillaan työn alla on suvaitsevaisuutta käsittelevä elokuva NIMBY (not in my backyard), jota on kuvattu alkukesä Forssassa. Aiheita käsitellään usein hieman nyrjähtäneesti, huumorin avulla.

– Teemme komedioita vakavista aiheista, sanoo Nikki.

Vaikeista aihevalinnoista huolimatta Nikki ei tunnustaudu erityisen rohkeaksi elokuvantekijäksi.

– Ehkä tyhmäksi mieluummin, että valitsen tuollaisia aiheita, hymähtää Nikki.

Jossain päin maailmaa elokuvien tekijät joutuvat vankilaan elokuvistaan. Tai heidän henkeään voidaan uhata.

– Heihin verrattuna en ole rohkea. Teen ihmisille vähän ajattelemisen aihetta, joku voisi sanoa "ei niin kaupallisista aiheista".

NIMBY-elokuvan mielenosoitus
NIMBY-elokuva kertoo suvaitsevaisten ihmisten suvaitsemattomuudesta. Forssassa kuvattiin mm. maahanmuuttajavastaista mielenosoitusta.Ville Välimäki / Yle

Self made man

Nikki kertoo olleensa jo nuorena poikana varma siitä, että haluaa tehdä elokuvia. Ensimmäinen Nikin pitkä elokuva Kolme Simoa valmistui, kun mies oli 36-vuotias.

Ovet elokuva-alan oppilaitoksiin eivät koskaan auenneet, mutta loppujen lopuksi Teemu Nikki on tyytyväinen omaan polkuunsa elokuvaohjaajaksi.

– Joskus olen vähän kärsinyt siitä, kun en päässyt mihinkään kouluun. Ehkä juuri sen takia tykkään mainostaa nyt, että onneksi en päässyt: näin minusta tuli omanlaiseni tekijä, sanoo Nikki.

Sysmäläiseltä maatilalta kotoisin oleva Nikki ei peittele kansainvälisissä elokuvapiireissä maalaisjuuriaan. Päinvastoin.

– Siinä on kyllä tiettyä eksotiikkaa, että olen itseoppinut sikafarmarin poika. Varsinkin englanniksi se toimii hyvin, self-made pigfarmer’s son, sanoo Teemu Nikki.

"On ollut niitäkin aikoja, että olen ajatellut kohta meneväni raksalle töihin."

Viimeiset kymmenen vuotta Nikin projektit ovat kasvaneet tasaisesti ja tehty työ on kantanut hedelmää. Armomurhaaja oli Suomen Oscar-ehdokkaana vuonna 2018. Samana vuonna ohjaaja sai ensimmäisen Jussi-patsaansa, tv-sarjat ja elokuvat ovat saaneet palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla.

Työryhmä oli loppukeväästä Cannesin festivaaleilla seuraamassa, kun lyhytelokuva All inclusive oli mukana kilpailusarjassa. Nikki sanoo menestyksen tapahtuneen pienin askelin ja tiedostaa, että tulokset ovat vaatineet sitkeyttä.

– On ollut niitäkin aikoja, että olen ajatellut kohta meneväni raksalle töihin. Projektit eivät edenneet, enkä saanut rahoitusta. Kyllä minä tunnen kiitollisuutta, että nyt saan tehdä tätä työtä.

Ohjaana Teemu NIkki pohtii NIMBY-elokuvan kuvauksissa
-Tässä Nimbysssäkin minulla on hirveän hieno ryhmä. Hienoja ja hauskoja ihmisiä, joiden kanssa pääsen viettämään kaksi kuukautta, kehuu Nikki työryhmäänsä.Ville Välimäki / Yle

Mies voi lähteä Sysmästä, mutta Sysmä ei lähde miehestä

Teemu Nikki sanoo kotipaikkakuntansa, pienen päijäthämäläisen Sysmän edustavan itselleen perisuomalaista paikkaa, jossa kaikki ei aina ole ihan postiivista, mutta ihmiset ovat periaatteen ihmisiä hyvässä ja pahassa.

– Olen Sysmästä eikä se minusta ikinä lähde. Tosin oli minullakin nuorempana vaihe, jolloin häpesin maalaisuuttani, mutta tätä nykyä kaikkea muuta, sanoo Nikki.

Ohjaaja ylläpitää Facebook-ryhmää “Sysmä laajentaa”, jossa jakaa pilke silmäkulmassa kuvia itsestään eri puolilta maailmaa Sysmän vaakunalla varustettu liivi yllään. Nikki laittaa myös elokuviinsa Sysmä-viittauksia. All inclusive-elokuvassa on Sysmä-viiri. Sysmä-viittauksia tulee olemaan nyt tekeillä olevassa Nimbyssäkin.

– Jostain syystä elokuvan Lämsä-nimisessä kylässäkin juodaan sahtia, sanoo Nikki ja viittaa hämäläiseen perinnejuomaan.

"Kun on oikeat työkalut ja traktorissa löpöä"

Nikki kertoo olevansa symäläisittäinkin varsin maalainen, sillä kotitilalle ajetaan vielä kaksikymmentä kilometriä Sysmän kirkonkylästä eteenpäin. Maatilalla kasvaminen on vaikuttanut Nikin omien sanojen mukaan hänen tapaansa tarttua töihin.

– Maatiloillahan aina luullaan, että kaikki osataan tehdä itse. Vaikka ei osattaisikaan, niin ainakin ollaan sitä mieltä, että kerran tai kolme kertaa pitää yrittää, kuvailee Nikki.

Nikki kertoo esimerkin, miten Armomurhaaja -elokuvaa, tehdessä rahaa ei ollut, mutta elokuva oli silti päätettu tehdä. Loppujen lopuksi Nikki puvusti ja lavasti puolisonsa kanssa elokuvan. Kokkaamisesta kiinnostuneena Nikki huolehti myös kuvausten cateringista.

– Minussa on se oletusasetus, että pystyn tekemään mitä vain. Monta kertaa en tosin ole pystynyt. Lähden tekemään asioita sillä ajatuksella, että kyllä tämä tästä luonnistuu: kun on oikeat työkalut ja traktorissa löpöä, niin kyllä tämä pelto tästä kynnetään, sanoo Nikki.

Elokuva suvaitsevaisten suvaitsemattomuudesta

Nyt tekeillä olevassa NIMBY-elokuvassa pohditaan sitä, miten kaukaa voi olla helposti suvaitsevainen, mutta ilmiöiden tai asioiden tullessä lähelle, suvaitsevaisuus saattaa hankaloitua.

Mielenosoittaja NIMBY-elokuvassa
Elokuva tapahtuu pienellä kuvitteellisella Lämsä -paikkakunnalla. Nimbyssä suvaitsevaisuutta katsellaan monelta eri kantilta.Ville Välimäki / Yle

– On helppoa sanoa mielipiteitä asioista, jotka eivät kosketa itseä. Nimbyssä suvaitsevaisuutta katsellaan monelta eri kantilta, sanoo Nikki.

Elokuva tapahtuu pienellä, kuvitteellisella Lämsän paikkakunnalla, jolla ei ainakaan tekijöiden mukaan ole selvästi esikuvaa Suomen kartalla. Teemu Nikki ei usko, että ihmisten suvaitsevaisuus olisi kiinni asuinpaikan koosta.

– Se, miten paljon hyväksyy ihmisissä erilaisia mielipiteitä, ei riipu siitä, oletko isolta vai pieneltä paikkakunnalta. Se riippuu siitä, kunnioitatko toisia ihmisiä vai et, sanoo Nikki.

Forssasta löytyi hyvin kuvauspaikkoja

Vihdissä asuva Teemu Nikki on viettänyt alkukesän perheineen kokonaan Forssassa. Puoliso, kuvaaja Sari Aaltonen ja Nikki ovat asuneet forssalaisen rintamamiestalon yläkertaa ja pariskunnan lapselle on palkattu hoitaja Forssasta. Näin pitkien kuvauspäivien jälkeen aikaa ei kulunyt matkustamiseen. Järjestely on osoittautunut perheelle toimivaksi.

– Etukäteen ajattelin, että mahtavaa päästä käymään kirpputoreilla ja kiertelemään tällä alueella, mutta jos minulla on ollut vapaa-aikaa, olen viettänyt sen lapseni kanssa. Muu vapaa-aika on mennyt kuvauspaikkojen etsimisessä. Forssa on kuitenkin ollut yllättävän viehättävä kaupunki, sanoo Nikki.