1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ampiaiset

Ampiaispesiä alkaa hiljalleen ilmestyä pihapiireihin

Hyönteistorjujan mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ampiaiskesästä on tulossa viime vuotta rauhallisempi.

ampiaiset
Pieni ampiaispesä lintupöntön katossa.
Pieni ampiaispesä lintupöntön katossa.Jouni Tanninen / Yle

Kesä etenee ja ampiaispesiä alkaa hiljalleen ilmestyä talojen pihapiireihin ja rakennuksiin. Usein erityisesti asuinrakennusten ja kulkuväylien lähettyvillä pesivistä ampiaisista halutaan eroon.

Etenkin pienen ampiaispesän voi tarvittaessa hävittää itsekin. Hyönteistorjuja Mika Salmi kuitenkin muistuttaa, että joissakin tilanteissa ammattilaisen puoleen kääntyminen on järkevää.

– Ammattilaistorjuja kannattaa kutsua paikalle, jos ei tiedä onko allerginen pistoille tai ei ole varma siitä, altistuuko pesän hävityksessä ampiaisten hyökkäyksille.

– Monesti pesät saattavat myös olla hankalissa ja ahtaissa paikoissa. Varsinkin ilman suojaimia tällaisten pesien hävittäminen on vaikeaa.

Jokaista ampiaispesää ei ole tarve hävittää, sillä ampiainen on myös hyötyhyönteinen. Mika Salmi suosittelee kuitenkin huomioimaan, että tällä hetkellä pieneltä ja harmittomalta vaikuttava ampiaispesä saattaa kesän aikana kasvaa todella suureksi.

Lue seuraavaksi