Berliini pitäköön byrokratiansa ja liikenneraivon – puistoista ja kulttuuritarjonnasta voisi sen sijaan ottaa mallia

Lähden Berliinistä haikein, mutta helpottunein mielin, kirjoittaa Suomeen palaava Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Dan Ekholm.

Berliini
 Pyöräily on paras tapa tutustua Berliiniin.
Pyöräily on paras tapa tutustua Berliiniin.Omer Messinger / EPA

BerliiniJalkalihaksissa tuntuu vieläkin. Pyöräilin serkkuni kanssa ympäri Berliiniä viime viikonloppuna. Pyöräily onkin paras tapa tutustua Saksan pääkaupunkiin, koska se on yhtä tasainen kuin Pohjanmaa.

Pyöräilimme noin 100 kilometriä läpi kauniin, väljän ja vihreän suurkaupungin. Vaikka Berliinissä asuu lähes neljä miljoonaa ihmistä, täällä on harvoin ahdasta. Kaupungista myös löytyy tarpeeksi pyöräilyreittejä.

Berliinissä pyöräilijät eivät ole autoliikennettä häiritseviä poikkeuksia vaan luonteva osa kaupunkia. Työmatka onkin sujunut pyöräillen lähes koko vuoden valtavan Tiergartenin puiston läpi.

Puistojen lisäksi Berliinissä on myös byrokratiaa, hierarkiaa, kankeutta ja joustamattomuutta. Sitä en jää kaipaamaan.

Myös Pohjoismaissa pidetään säännöistä kiinni, mutta niissä pitää olla jotain järkeä. Berliinissä säännöt ovat pääasia, riippumatta siitä, onko niissä järkeä.

Ja sitten on se puhetyyli. Berliner Schnauze on berliiniläisten hieman tyly tapa puhutella muita ihmisiä. Alun perin se on ollut tapa sanoa asioita suoraan, mutta samalla pilke silmäkulmassa.

Valitettavasti tämä humoristinen puoli on jäänyt taka-alalle. Nykyisin berliiniläisyys tuntuu antavan ihmisille oikeuden olla toisilleen tylyjä.

Suurkaupungissa raivo ja kiukku kytevät pinnan alla. Pienikin väärinkäsitys liikennevaloissa ja huutokonsertti alkaa. Viestiä tehostavia sormimerkkejä näytellään niin ratin kuin ohjaustangonkin takaa.

Berliner Schnauzea ei tule ikävä.

Berliini on kuitenkin oma mikrokosmoksensa, jonka ainutlaatuinen historia on muokannut kaupungin sellaiseksi kuin se on. Vuonna 2019 Saksan pääkaupunki on kansainvälinen, avoin, kaoottinen, historiastaan tietoinen ja monikulttuurinen.

Rakastan Berliinin museoita, jotka kertovat seikkaperäisesti kaupungin kivuliaasta historiasta, mutta myös Berliinin rikkaudesta ja kukoistuksesta. Rehellinen suhtautuminen omaan menneisyyteen on yksi hienoimmista asioista Saksassa.

Kun pyöräilee ympäri kaupunkia, löytää paljon muistotauluja hirveyksistä. Messingistä tehdyt ”kompastuskivet” kertovat taloissa asuneiden juutalaisten kohtaloista.

Berliini tuntuu elävältä, koska elämän vastakohta on myös läsnä.

Kaupungin historia on myös osa suomalaisten historiaa. Esimerkiksi Jean Sibelius opiskeli Berliinissä vuosina 1889–1890, joskaan hän ei viihtynyt kaupungissa kovin hyvin. Raitiovaunujen lipuntarkastajat käyttäytyivät Sibeliuksen mielestä kuin vääpelit.

Nykyään Berliinissä asuu noin 2 000 suomalaista. Heistä monet ovat taiteilijoita, tanssijoita, muusikkoja ja muita kulttuurityöläisiä. Kolmella oopperatalolla varustetun kaupungin kulttuurielämä onkin huikea.

Olen ehtinyt harrastaa kulttuuria aivan liian vähän. Kuluneen vuoden aikana moni konsertti, taidenäyttely ja teatteriesitys on jäänyt kokematta.

Sen sijaan olen ehtinyt viettää aikaa Dussmannin valtavassa kirjakaupassa. Sen antimet ovat hienoja – niin kuin Helsingin kirjakaupat olivat ennen vanhaan. Dussmannilla oppii aina jotain uutta, vaikka vain kävelemällä kirjakaupan läpi ja lukemalla kirjojen takakansia.

Muutama kirja on tullut ostettua ja toivon, että ehdin lukea niitä palattuani Suomeen. Tällaiset muistot kulkevat helposti kotiin.

Museot, konserttisalit, galleriat ja baarit kuitenkin jäävät. Onneksi Berliiniin voi aina palata, myös turistina.