Neljää Italian pankkia tutkitaan timanttihuijauksesta – Timanttiyhtiö pakotettiin mukaan osoittamalla toimitusjohtajaa pistoolilla otsaan

Mukana ovat Italian suurin ja kolmanneksi suurin pankki.

Ylihinnoittelu
UniCredit-pankin pääkonttori Milanossa.
UniCredit-pankin pääkonttori Milanossa.Unicredit/EPA

Italiassa jo kolme vuotta kestänyt pankkien poliisitutkinta laajenee, kertoo uutistoimisto Reuters.

Maan suurinta luotonantajaa UniCreditiä, sekä kolmea muuta pankkia epäillään timanttien myymisestä ylihintaan yksityisasiakkaille.

UniCreditin ohella muut epäillyt pankit ovat Banco BPM, Intesa Sanpaolo ja Banca Monte dei Paschi di Siena. Banco BPM on maan kolmanneksi suurin pankki.

Tutkinnan uusin käänne on Reutersin mukaan se, että Banco BPM:n ja Unicreditin virkailijoita epäillään lahjonnasta, koska timanttien välityskauppaa käyvä Intermarket Diamond Business -yhtiö (IDB) on sijoittanut osan voitoistaan pankkien osakkeisiin.

Italian lain mukaan on rikos, jos taloudellisesti vahvemmassa asemassa oleva yritys houkuttelee tai painostaa vastapuolensa tuottamaan itselleen etuja, eli tässä tapauksessa ostamaan osakkeita.

Reuters kertoo nähneensä syyttäjän hallussa olevan puhtaaksikirjoitetun version IDB:n entisen toimitusjohtajan Claudio Giacobazzin käymästä puhelinkeskustelusta. Siinä Giacobazzi kertoo, että Banco Popolaren, nykyisen Banco BPM:n edustajat tulivat hänen luokseen ja pakottivat hänet allekirjoittamaan timanttikauppasopimus uhkaamalla häntä 9-millisellä pistoolilla.

Timanttiyrityksen pankeille siirtämät varat paransivat pankkien osakepääomaa samaan aikaan, kun pankit olivat joutumassa vaikeuksiin myöntämiensä roskaluottojen takia.

IDB on sittemmin mennyt konkurssiin.

Viranomaisilta sakkoja ja korvausvaatimuksia

Helmikuussa maistraatit määräsivät tutkinnassa olevien pankkien ja kahden timanttien välitysyrityksen omaisuutta takavarikkoon yli 700 miljoonan euron arvosta.

Italian pankit ovat myyneet yksityisasiakkailleen timantteja jo kymmeniä vuosia, mutta tätä toimintaa laajennettiin huomattavasti finanssikriisin aikana. Pankit ovat mainostaneet timanttien ostamista hyvänä sijoitusvinkkinä.

Vuonna 2017 Italian kartelliviranomainen määräsi pankeille 15 miljoonan euron sakon timanttien myymisestä ylihintaan. Tämän jälkeen pankit ovat alkaneet korvata asiakkaidensa menetyksiä.

Kaikki kyseessä olevat pankit Banco BPM:ää lukuunottamatta lupaavat ostaa myymänsä timantit samalla hinnalla takaisin.

Banco BPM lupaa korvata asiakkaiden tappiot, mutta ei osta kiviä takaisin. Huhtikuuhun mennessä se oli saanut 18 400 korvausvaatimusta.

Lähteet: Reuters