Riihimäellä perhospuisto kaipaa ehostusta – suunnitelmissa on jonkinlainen kosteikko

Perhospuisto on suunniteltu alun perinkin sellaiseksi, että siellä on perhosille sopivia kasveja aikaisesta kesästä myöhäiseen syksyyn.

kaupunkiympäristö
Kuvassa amppelirusokki ja perhonen
Heini Holopainen / Yle

Riihimäellä suunnitellaan tänä kesänä perhospuiston kunnostusta. Paavolantien varressa sijaitseva perhospuisto on perustettu yli kaksikymmentä vuotta sitten, kesäkuussa 1996.

Puistossa on runsaasti erilaisia perennoita, jotka ovat ajan saatossa ränsistyneet, eivätkä ole enää kukkeimmassa kunnossa. Vanhojen perennojen tilalle istutetaankin uusia perhosten suosikkikasveja.

Kuvassa kirjava perhonen vaaleanpunaisessa kukassa
Kalle Niskala / Yle

Lisäksi suunnitelmissa on jonkinlainen kosteikko.

– Puisto on osittain kosteahkoa niittyaluetta. Suunnitelmissa on ohjata vesiä määrättyyn kohtaan, että saadaan sellainen kosteampi alue, kertoo Riihimäen puistotyönjohtaja Jouni Suni.

– Sinne voitaisiin istuttaa kostean paikan kasveja ja myös niitä, jotka houkuttelevat perhosia veden luo.

Jouni Suni toivoo, että perhospuiston kunnostus toteutuu jo ensi kesänä.

Juppalan kaupunginosassa sijaitsevalla noin puolentoista hehtaarin kokoisella alueella on perhospuiston lisäksi myös lasten leikkipaikka, joka on kovassa käytössä.

– Alun perin ajatuksena oli, että perhoset ja lapset ovat yhdessä ja siltä pohjalta lähdettiin toteuttamaan puistoaluetta.