Pudasjärven tammikuisen henkirikoksen esitutkinta valmistui: mies surmattiin, vaimo siepattiin ja talo poltettiin

Rikoskomisario Jukka Nurmenniemen mukaan tapaus on hyvin poikkeuksellinen, sillä uhrit valikoituivat täysin sattumalta.

Pudasjärvi
Poliisiin logo poliisi univormussa
Tiina Jutila / Yle

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi 10.1.2019 Pudasjärvellä tapahtuneen henkirikoskokonaisuuden tutkinnan. Asia on siirtynyt syyteharkintaan.

Kaikki kolme rikoksesta epäiltyä ovat vangittuina. Tapaus siirtyy syyteharkintaan rikosnimikkeillä: murha, kaksi törkeää ryöstöä, törkeä kotirauhan rikkominen, tuhotyö ja törkeä vapaudenriisto.

Kahta oululaista miestä ja yhtä naista epäillään pudasjärveläisen, vuonna 1960 syntyneen miehen surmaamisesta ampumalla Pudasjärven Petäjäkankaantiellä.

Esitutkinnan mukaan rikoksesta epäillyt siirtyivät surman jälkeen kuolleen miehen omistamaan omakotitaloon, jossa heidän epäillään pahoinpidelleen miehen vaimoa ja pakottaneen hänet muun muassa tekemään rahansiirtoja verkkopankissa.

Tämän lisäksi talosta anastettiin omaisuutta.

Pahoinpitelyn jälkeen toinen epäillyistä miehistä anasti surmatun miehen auton ja pakotti miehen vaimon mukaansa ja pakeni Ruotsiin.

Matkan aikana nainen pakotettiin käyttämään pankkikorttiaan, myös epäilty käytti naisen pankkikorttia.

Mies saatiin kiinni seuraavana yönä Luulajassa yhteistyössä Ruotsin poliisin kanssa. Samassa yhteydessä saatiin turvaan myös vasten tahtoaan mukaan pakotettu surmatun miehen puoliso.

Kaksi muuta epäiltyä jatkoivat matkaansa Pudasjärveltä Oulun suuntaan. Heidät saatiin kiinni heidän ajettuaan autonsa ojaan Kiimingin tiellä.

Poliisi epäilee myös, että rikoksesta epäillyt sytyttivät lähtiessään pariskunnan omakotitalon palamaan. Talo tuhoutui palossa asumiskelvottomaksi.

"Kokonaisuutena hyvin poikkeuksellinen tapaus, uhrit valikoituivat kohteeksi täysin sattumalta"

Poliisi epäilee, että tapahtumat ovat alun perin alkaneet Pudasjärven keskustasta, jossa kolmen hengen seurueen autosta ammuttiin kohti kerrostaloa pelottelutarkoituksessa.

– Tätä asiaa on tutkittu vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona, sanoo rikoskomisario Jukka Nurmenniemi Keskusrikospoliisista.

Välittömästi tämän jälkeen rikoksesta epäilty autoseurue oli jatkanut matkaansa Petäjäkankaantietä Oulun suuntaan, jolloin heidän autonsa suistui lumipenkkaan.

Poliisi epäilee, että kolmikko anasti lähellä sijaitsevasta omakotitalosta mönkijän, jolla he yrittivät hinata penkkaan ajamansa auton takaisin tielle.

Poliisi epäilee myös, että talon isäntä, myöhemmin surmattu mies, oli herännyt anastetun mönkijän ääneen ja lähtenyt selvittämään, mitä oli tapahtumassa ja tultuaan auton suistumispaikalle hänet surmattiin ampumalla. Tämän jälkeen rikoksesta epäillyt siirtyivät surmatun miehen omistamaan läheiseen omakotitaloon.

– Rikoskokonaisuus on poikkeuksellisen törkeä, ja uhrit valikoituivat kohteeksi täysin sattumalta onnettoman tapahtuman seurauksena, Nurmenniemi kertoo.

KRP on tehnyt asian selvittämisessä tiivistä yhteistyötä Oulun poliisilaitoksen ja Ruotsin poliisin kanssa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)