Vaarantunne ajaa moottoripyöräkuskit radalle yhä uudestaan, vaikka kuolema on aina mahdollinen – "Paras adrenaliinihumala ikinä"

Kilpamoottoripyöräily on vaarallinen laji, joka on koitunut monen kuskin kuolemaksi. Miksi he hyppäävät kerta toisensa jälkeen satulaan ja suuntaavat radalle?

moottoripyöräurheilu
Imatranajo 2017, superbike.
Moottoripyörien vauhti on satoja kilometrejä tunnissa Imatran katuradalla.Tommi Parkkinen / Yle

Moottoripyörät vilahtavat ohi. Katuradalla ajaessa kuljettajan on huomioitava kovassa vauhdissa vaaranpaikat: kaivonkannet, kivet, tolpat ja sadekeli. Laji on koitunut monen kuskin kohtaloksi.

Viime lauantaina superbike-luokan kuski, sveitsiläinen Mathias Gnägi kaatui Imatran ajossa ja kuoli saamiinsa vammoihin.

Joutsenolainen ratamoottoripyöräilijä Mikko Uski osallistui myös tämänvuotiseen Imatran ajoon. Muuten iloinen mies hiljenee, kun puhe tulee kanssakilpailijan kuolemasta.

– Kyllähän siinä yllättävän tyhjä fiilis tuli, kun lauantaina uutisen kuuli.

Hän kertoo, että kuljettajat ja muut kisoissa mukana olevat tiedostavat riskin, joka ratamoottoripyöräilyyn liittyy. Uski on käsitellyt lajin vaarallisuutta omassa mielessään ja tiedostaa jopa kuoleman läsnäolon. Silti kisan lähtökuopissa pelolle ei ole tilaa.

– Kuoleman ajattelulle ei ole tilaa lähdössä. Jos moisia ajatuksia lähtee siinä vaiheessa mietiskelemään, laji loppuu hyvin äkkiä.

Kilpamoottoripyöräilijä Mikko Uski
Lappeenrannan Joutsenossa asuva Mikko Uski on seurannut pitkään kilpamoottoripyöräilyä. Vajaa kymmenen vuotta sitten hän viimein uskaltautui itse hyppäämään kilpamoottoripyörän satulaan. Kari Saastamoinen / Yle

Elämyshakuinen ihmistyyppi harrastaa vaarallisia lajeja

Vaarallisia lajeja harrastavat ihmiset ovat elämyshakuisia. Urheilupsykologi ja Jyväskylän yliopiston professori Taru Lintusen mukaan elämyshakuisuus on huipussaan 18–20-vuotiaana.

– Se on hyvä ikävaihe kokeilla rohkeasti uusia asioita ja etsiä omaa elämänpolkua. Sitten taipumus elämyshakuisuuteen laimenee, kertoo liikuntatieteiden professori Taru Lintunen.

Mikko Uski oli reilut 35-vuotias, kun ratamoottoripyöräilyinto yltyi ja mies lähti kilpailemaan lajissa.

– Kyllä lajin aloitusta määritti se, että taloudelliset resurssit antoi silloin myöten lajin aloittamiselle, Uski kertoo.

Mitä se kertoo, että vaarallisten lajien harrastajat ovat yli 30-vuotiaita? Esimerkiksi menehtynyt sveitsiläiskuski oli 32-vuotias ja joutsenolainen Uski on 44-vuotias.

– Se kertonee, että ryhmästä, kanssakilpailijoista ja harrastusporukasta on tullut tärkeä sosiaalinen viiteryhmä, jonka kanssa haluaa olla. Harrastuksista löytyy samantyyppisiä ihmisiä ja silloin myös ympäristö vahvistaa elämyshakuista ominaisuutta, Lintunen miettii.

Kilpamoottoripyöräilijä Uski vahvistaa psykologin väitteen.

– Sosiaalinen yhteisö kilpamoottoripyöräilyssä on tosi vahva. Kilpailuvarikoilla on erittäin hyvä, lämmin ja sosiaalinen meininki. Se on yksi puoli, mikä lajissa kiehtoo.

Vaarantunne saa nousemaan satulaan

Vaikka yhteisön vaikutus on vahva, Uskia kiehtoo kilpamoottoripyöräilyssä eniten vaarantunne. Vaarantunteeseen on syynsä. Muun muassa Imatranajo on vaatinut neljä kuolonuhria vuosien varrella.

Uski kuvailee harrastuksen tuottamaa adrenaliiniryöppyä isoksi.

– Parhaat adrenaliinihumalat ikinä olen saanut lajin parissa. Vaarantunne on se, mikä radalle vie, kuvailee kuljettaja Mikko Uski.

Elämyshakuiset ihmiset kokevat tarvitsevansa paljon jännitystä ja vaihtelua. Urheilupsykologi Lintunen kuvailee, että elämyshakuisten ihmisten kyky kestää rutiineja, arkipäiväisyyttä ja monotonisuutta on heikompi kuin muilla ihmisillä.

– Jos on äärimmäistä hurjapäisyyttä, silloin kannattaisi keskustella ja miettiä, miten voisi saada muilla keinoin elämään jännitystä, hienoja kokemuksia ja vaihtelua kuin harrastamalla hengenvaarallista lajia.

Imatranajossa kuolleiden kuljettajien muistokivet
Imatran katuradan varrella on muistokiviä radalla menehtyneiden kuskien muistoksi.Kari Saastamoinen / Yle

Ei pelota

Pelkääkö Mikko Uski koskaan pyörän päälle hyppäämistä ja radalle lähtöä?

– En pelkää. Tietyllä tavalla olen hyväksynyt asiat, mitä lajin parissa voi käydä, toteaa vajaa kymmenen vuotta kilpamoottoripyöräilyä harrastanut Uski.

Urheilupsykologi Taru Lintusen mukaan elämyshakuisilla ihmisillä pelon tunteminen on erilaista kuin muilla.

– Pelon herääminen on elämyshakuisilla vaimeampaa kuin keskimäärin muilla ihmisillä.

Maallikosta saattaa tuntua hurjalta, että jotkut ajavat henkensä kaupalla katuradalla moottoripyörää. Urheilupsykologi muistuttaa, että saamme kiittää jännitys- ja elämyshakuisia ihmisiä paljosta.

– Ihmislajiahan on levittäytynyt ympäri maapalloa. Se on edellyttänyt, että on ollut hurjapäitä, jotka on lähtenyt uusia maita valloittamaan.

Kilpailijat lähtöruudukossa
Menehtynyt kuski, Mathias Gnägi ajoi superbike-luokassa.Kari Saastamoinen / Yle

Lajia turvallisemmaksi?

Onnettomuuksia kilpamoottoripyöräilyssä perustellaan usein sillä, että "ne kuuluvat lajin luonteeseen". Pitäisikö lajista tehdä turvallisempi?

Kilpamoottoripyöräilijä Mikko Uskin mukaan se olisi vaikeaa.

– Moottoriradoilla se olisi helpompaa, kun siellä on enemmän tilaa, esimerkiksi ulosajoalueita.

Moottoriratoihin verrattuna katuradat ovat vaarallisempia.

– On kiviä ja tolppia, joihin voi ajautua. Katuradoilla nämä ovat vaan sellaisia riskejä, jotka pitää hyväksyä. Kaikista katuradoista ei vaan voi tehdä niin turvallisia, ynnää Mikko Uski.

Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala vakuuttaa, että Imatran katuradalla on tehty paljon parannuksia turvallisuuden lisäämiseksi.

– Imatran katuradalla on tehty paljon töitä turva-alueiden suhteen, mutta totta kai katuratakilpailuun sisältyy enemmän riskejä kuin varsinaisilla radoilla ajettavaan kilpailuun, Nevala kertoo.

Imatran kuolemaan johtanut onnettomuus sattui sadekelillä. Sadekelillä ajoa Uski ei vähentäisi, koska sään vaihtelu kuuluu hänen mielestään ulkoilmalajiin.

Imatranajossa puihin on tehty törmäyssuojia.
Imatran katuradalle on tehty turvallisuutta parantavia muutoksia. Radan varren puiden runkoihin on laitettu törmäyssuojia. Kari Saastamoinen / Yle

Kilpailu jatkuu kuolemasta huolimatta

Mikko Uski käsitteli lauantai-illan kanssakilpailijan traagista kohtaloa, mutta seuraavana päivänä hän ei enää asiaa pohtinut, vaan hyppäsi satulaan ja lähti kisaradalle.

– Saattaa kuulostaa raadolliselta, mutta kuolemantapaus ei vaikeuttanut radalle lähtöä.

Uski on käynyt läpi lajin vaarallisuuden valmiiksi mielessään jo aiemmin.

– Sunnuntai-aamuna varikolla oli vaisu ja apea tunnelma. Kun kilpailulähdöt alkoi lähestyä, niin kyllä siinä sellainen elämän jatkuminen nosti taas päätään.

– Kypärä päähän ja keskittyminen kilpailuun alkoi. Kaiken muun oikeastaan suljin pois päästä, kuvailee Mikko Uski.

Imatranajo 2017, superbike.
Imatranajo on vaatinut vuosien varrella neljä kuolonuhria.Tommi Parkkinen / Yle