Teemu Selänteen kiekkoleirille pääsy yllätti nuoren maalivahdin: "Tämä tuli vähän puskista"

Juhannusviikolla riittää vauhtia ja vilskettä Vuokatin jäähallissa.

jääkiekko
Jääkiekkojuniori Eemil Myöhänen vaihtopenkillä pelikavereiden kanssa.
Kiekkoleirille pääseminen Eemil Myöhäselle iso juttu.Jarmo Nuotio / Yle

Teemu Selänteen Finnish Flash -nimeä kantava junioreiden kiekkoleiri järjestetään jo 25. kertaa Vuokatissa. Paikalla on 160 innokasta nuorta jääkiekkoilijaa.

– Aina tänne tullaan yhtä innokkaasti. Se on ilo silmälle, kun nuori nauttii. Varsinkin, kun täällä laumassa eletään ja joukkueena tehdään. Yhdessäolo ja hauskuus ovat ne tärkeimmät jutut, Selänne kertoo.

Leijonien voittama maailmanmestaruus ei Selänteen mukaan varsinaisesti näy leirillä, mutta hänen mukaansa mestaruus vahvistaa aina koko kansaa. Selänne on tyytyväinen lajin nykytilanteeseen.

– Suomalainen jääkiekko elää ja voi hyvin. Suomessa tehdään hienoa työtä niin seuratasolla kuin maajoukkueissakin, Selänne sanoo.

Leirille osallistui Porista saapunut Eemil Myöhänen, joka oli hieman yllättynyt leirille pääsystä.

– Äiti ilmoitti minut tänne, mutta ajattelin etten tule pääsemään tänne. Tuli vähän puskista, Myöhänen kertoo.

Yhdeksänvuotias maalivahti kertoo oppineensa jo liikkumista maalin suulla liikkumiseen. Pelikin sujui hyvin.

– Pari maalia meni, mutta ei mitään isompia lipsahduksia, Myöhänen sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)