Karavaanarialueilla on uskoa tulevaisuuteen

Esimerkiksi Joensuun Jokiasemalla on huomattu, että nuoret pariskunnat ovat löytäneet asuntoautoilla matkailun.

Joensuu
Leirintäalueen kentällä auto, asuntoauto ja asuntovaunu.
Henrietta Nyberg / Yle

Kotimaanmatkailu asuntovaunuilla ja -autoilla pitää edelleen pintansa.

Leirintäalueilla päästiin viime kesänä kolmen prosentin kasvulukemiin.

Merkkinä valoisasta tulevaisuudesta yrittäjät pitävät entistä kookkaampia asuntoautoja sekä aiempaa nuorempia matkailuautoilijoita.

– Tuommoisia isoja matkailuautoja on ilmestynyt, mitä ei aikaisemmin juuri näkynytkään, semmoisia lähes linja-auton kokoisia möykkyjä, kertoo Joensuun Jokiaseman yrittäjä Arto Romppanen.

– Nuoret pariskunnat ajelevat kahdestaan asuntoautoilla, se näkyy olevan pikkuinen buumi, hän jatkaa.

Autopaikkojen lisäksi entistä korkeatasoisempi mökkimajoitus sekä erilaiset palvelut ovat leirintäalueilla kysyttyjä.